Kun työikäiset ihmiset hakeutuvat lääkärille selittämättömältä tuntuvan painonnousun takia, he usein epäilevät kilpirauhasen vajaatoimintaa tai jotain muuta sairautta. Painonnousun taustalla on kuitenkin äärimmäisen harvoin mikään sairaus, kertoo Helsingin yliopiston kliinisen metabolian professori ja sisätautien erikoislääkäri Kirsi Pietiläinen.
– Tyypillisimmässä tapauksessa painonnousu on jatkunut pitkään ennen lääkäriin hakeutumista. Potilas sanoo, ettei hänen elämäntavoissaan ole tapahtunut muutoksia, mutta kun asiaa lähdetään selvittelemään tarkemmin, usein syy löytyy nimenomaan elämäntavoista, Pietiläinen toteaa.
Moni ei tunnista hyvin pieniä muutoksia arjessaan. Pietiläinen antaa esimerkin: jos paino nousee kaksi kiloa vuodessa, kahdessa kilossa ihmispainoa on noin 14 000 kilokaloria. Kun määrä jaetaan vuoden jokaiselle päivälle, on tulos noin neljäkymmentä kaloria päivää kohden.
Ihminen ei huomaa tällaista kalorilisää, jolloin painonnousu voi tuntua selittämättömältä.
Pietiläisen mukaan korona-aikana varsinkin monen etätyöläisen painonnousua on selittänyt liikunnan väheneminen. Suuri merkitys on myös unella ja stressillä. Osa lihoo huomaamattaan stressaavien elämäntilanteiden aikana, mikä voi näkyä painossa vasta myöhemmin.
– Toiset huolestuvat painonnousustaan, toisia se ei häiritse yhtään. Lääkärin näkökulmasta painonnousu on huolestuttavaa silloin, kun se haittaa ihmisen elämänlaatua tai siihen liittyy jokin terveysriski: verensokerin tai verenpaineen nousu, kolesterolin muutoksia, uniapnea tai jokin mielenterveyshäiriö, Pietiläinen listaa.
Pietiläisen mukaan noin 2–3 kilon viikoittaiset painonvaihtelut ovat tavallisia eikä niistä tarvitse huolestua.
Selitys voi löytyä lääkkeistä
Painonnousun syitä selviteltäessä on Pietiläisen mukaan aina tärkeää tarkistaa potilaan käytössä olevat lääkkeet. Selittämättömän painonnousun taustalla voi olla jokin lääkitys.
Tyypillisin esimerkki ovat psyykenlääkkeet. Moni osaa itse yhdistää lisääntyneen ruokahalunsa uuden lääkkeen aloittamiseen. Osa lihoo hiljalleen ja hakeutuu lääkärille vasta merkittävän painonnousun jälkeen.
Jos painonnousun taustalta löytyy jokin sairaus, tavallisin esimerkki on kilpirauhasen vajaatoiminta. Tällöin potilaalla on painonnousun lisäksi yleensä muitakin sairauteen liittyviä oireita, kertoo Itä-Suomen yliopiston kliinisen ravitsemustieteen professori Kirsi Virtanen.
Ikääntyneillä painonnousua voivat selittää useatkin sairaudet.
– Esimerkiksi sydämen tai munuaisten vajaatoiminnassa saattaa esiintyä turvotuksia. Selkeä painonnousu voi kertoa sairauden hankaloitumisesta, Virtanen sanoo.
Virtasen mukaan ihmiset kokevat laihtumisen usein lihomista huolestuttavampana oireena ja hakeutuvat sen myötä herkemmin myös hoitoon. Pidempään jatkuvassa, selittämättömässä painonlaskussa on tyypillisesti kyse jostakin vaikeasta sairaudesta, joka täytyy selvittää.
Joskus tarkoitukseton laihtuminen on yksi syövän ensioireista. Virtanen kertoo, että jopa puolella miljoonalla suomalaisella sairaalapotilaalla on arvioitu olevan jostakin sairaudesta johtuva vajaaravitsemus. Laihtumisen kohdalla on pidettävä mielessä myös syömishäiriön mahdollisuus.
Ikääntyneen painonlaskua voi selittää esimerkiksi muistisairaus: muistisairas ei välttämättä muista syödä.
Painontarkkailulla on kääntöpuolensa
Onko omaa painoaan ylipäätään tarpeen seurata? Säännöllinen punnitseminen voi auttaa osaa ihmisistä painonhallinnassa, mutta asialla on myös kääntöpuolensa.
Syömishäiriöliiton asiantuntijan Katri Mikkilän mukaan jatkuva painontarkkailu voi kieliä jonkinlaisesta ongelmasta esimerkiksi kehonkuvan suhteen.
– Jos kuulen, että ihminen punnitsee itseään säännöllisesti, mietityttää kyllä, mihin tarpeeseen tämä punnitseminen vastaa. Aina kun itsensä punnitsemiseen ja painolukeman kohtaamiseen liittyy suuria tunteita eikä punnitsemisrutiinista voi luopua ilman, että se aiheuttaa ahdistusta tai vastustusta, sitä voidaan pitää ongelmallisena, Mikkilä toteaa.
Painontarkkailu on hyvin yleinen oire erilaisissa syömishäiriöissä. Mikkilän mukaan painonmuutosten tarkkailu yhdistyy yleensä oman syömis- ja liikkumiskäyttäytymisen arviointiin: Olenko syönyt ja liikkunut riittävästi? Olenko toiminut oikealla tavalla?
Painontarkkailuun liittyy usein myös ajatuksia siitä, paljonko "pitäisi" painaa, jolloin ihminen alkaa herkästi arvottaa itseään oman kokonsa perusteella oikean- tai vääränlaiseksi. Tällainen arvottaminen vie kauemmas oman kehon ja omien tarpeiden kuuntelusta, jolloin Mikkilän mukaan ollaankin jo hyvin lähellä syömishäiriölle tyypillistä ajattelua ja käyttäytymistä.