Nyt kiertää ärjy flunssa, joka saattaa tarttua osaan ihmisistä aiempaa helpommin – asiantuntija kertoo, mistä on kyse

Pitkä flunssaton kausi on saattanut heikentää joidenkin ihmisten vastustuskykyä flunssaviruksille.

Alle 12-vuotiaan lapsen lieviä virusinfektion oireita voi THL:n suosituksen mukaan seurata kotona ilman, että hänelle tehdään koronatesti. Testi tulee tehdä, jos oireisen lapsen tiedetään altistuneen varmistetulle koronatapaukselle edeltävän kahden viikon aikana.

29.9.2021 19:26

”Se alkoi raastavalla kurkkukivulla. Ensimmäisen päivän aikana ei pystynyt nielemään. Sen jälkeen flunssa muuttui sitkeäksi räkätaudiksi, joka on kestänyt jo kuusi päivää”, viestittää flunssaa poteva työkaveri.

Hänen sairauteensa ei liity kuumetta. Nuha on kuitenkin ”sinnikästä sorttia” ja korvatkin ovat tukossa. ”Pahimmillaan oireet ovat aamuisin”, hän kuvailee.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut