Akaan Kylmäkosken vankila pääsee maailman kovimpien joukkoon – Netflix-sarjalla miljoonayleisö: ”Vangit innolla mukana”

Pirkanmaa, Akaa ja Kylmäkosken vankila pääsevät maailmankartalle. Brittiläinen toimittaja Raphael Rowe ja työryhmä kävivät Akaassa kuvaamassa sarjaa nimeltä Maailman kovimmat vankilat. Nyt kuvaukset ovat ohi, ja lopputulos nähdään Netflixissä vuonna 2023.

Kylmäkosken vankila nähdään vuonna 2023 kansainvälisessä Netflix-sarjassa.

23.3. 8:39 | Päivitetty 23.3. 11:13

Aamulehti

Ensi vuonna peräti 200 miljoonaa katsojaa pääsee näkemään, millaista on elo Kylmäkosken vankilan seinien sisällä. Vankila on mukana kansainvälisen Maailman kovimmat vankilat -ohjelman kuudennella tuotantokaudella.

Asiasta kertoi ensin Akaan Seutu.

Kylmäkosken vankilan johtaja Harri Rämö kertoo, kuinka kuvaukset sujuivat.

Miltä tuntuu, että Kylmäkosken vankila pääsee maailman kovimpien vankiloiden joukkoon?

”Olihan se kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen kokemus. Emme kuulu maailman kovimpiin vankiloihin, vaan työryhmä luo Suomesta vastakohtaa muille. Jakso kertoo siitä, millaista on pohjoismaalainen, humaani ja kuntouttava vankeinhoito. Tämä oli heidän lähtökohtansa.”

Mitä ajattelit ensimmäiseksi, kun yhteydenotto tuli?

”Minulle soitettiin heinäkuun puolessavälissä ja kysyttiin, olisinko valmis siihen, että vankila lähtisi mukaan ohjelmaan. En tiennyt siinä vaiheessa lainkaan, mitä tuleman pitää. Sitten ajattelin, että kyllä Kylmäkosken vankilan toimintaa kehtaa esitellä kansainvälisesti. Toki nukuin yön yli. Tiesin, ettei kuvaamista vankilaolosuhteissa ole helppo toteuttaa. Mietin myös sitä, kuinka henkilökunta ja vangit suhtautuivat.”

Millainen vankien ja henkilökunnan vastaanotto oli?

”Siinä oli sellainen ehto, ettei asiasta saanut kertoa vangeille tai henkilökunnalle lainkaan. Loppuvuodesta joulun alla nimet olivat paperissa, ja sain kertoa heille. Vastaanotto oli... sanotaanko, että varovaisen positiivinen. Kuvausten aikana suhtautuminen muuttui myönteiseksi, ja vangit olivat innolla mukana.”

Miten kuvaukset sujuivat?

”Kuvaukset päättyivät maanantaina. Projekti alkoi 9. maaliskuuta ja päättyi 21. maaliskuuta. Kuvaukset menivät tosi hyvin: siellä oli taustaryhmä, joka jutteli ja suunnitteli. Toimittaja Raphael Rowe tuli viime viikon keskiviikkona vankilaan. Taustatyö ja kuvaukset menivät todella hyvin. Kuvaaminen kesti viime keskiviikosta tämän viikon maanantaihin.”

Miltä tuntuu viedä Akaa maailmankartalle? Maailman kovimmat vankilat tavoittaa miljoonayleisön.

”200 miljoonaa! Tässä vaiheessa on kyllä vaikea sanoa. Paljon he kuvasivat materiaalia, mutta minkälainen jaksosta tulee – mielenkiinnolla odotan.”

Mitä suomalaisessa vankilajärjestelmässä haluat viedä maailmalle?

”Haluamme näyttää humaania vankeinhoitoa, missä rangaistus tarkoittaa vain vapauden menettämistä tai sen rajoittamista. Laitoksessa on turvallista, ja vangit sekä henkilökunta ovat vuorovaikutuksessa. On lähityötä ja reilu meininki. Kohdataan ihminen ihmisenä.”

Miten arvelet kansainvälisen yleisön suhtautuvan suomalaiseen vankilajärjestelmään?

”En osaa yhtään sanoa. Maailmanlaajuisesti tämä meidän vankeinhoitomme on erilaista paitsi ehkä Pohjoismaihin verrattuna. Voi olla, että jotkut ajattelevat, että meillä on liian liberaalia ja humaania tai että vankilan sisällä pitäisi olla lisärangaistuksia.”

Milloin voimme katsoa lopputuloksen Netflixistä?

"Vasta ensi vuonna eli 2023. Tämä on kuudes tuotantokausi, jonka Netflix esittää.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut