Hyvät omaiset, antakaa iäkkään, vielä omillaan toimeen tulevan, läheisenne elää elämäänsä liikoja puuttumatta siihen, mistä hänen pitäisi luopua. Kun hän on poistunut tästä elämästä, voitte tehdä mitä lystäätte, vaikka heittää järveen hänen tavaransa mutta antakaa hänen nauttia niin kauan kuin hän haluaa! Ei enää paljon elonpäiviä
Sellaista vain kyselisin, että kertokaapa minulle yksikin asia, mikä on parantunut Pirhan aikana. Itselle ei ole tule mitään mieleeni paitsi, että johtavilla henkilöillä ovat palkat parantuneet huomattavasti. Yksi mummeli vaan
Hyvinvointialueet ja kaikille yhdenmukaiset palvelut! Minä, yksinkertainen, kuvittelin palvelutason paranevan niiden parempien palvelujen tasolle. Mutta mitä vielä! Suhtellisen hyvätkin palvelut kurjistettiin surkeimmista mallia ottaen. Tasa-arvoistamista
Olen surullinen siitä, minkälaista esimerkkiä aikuiset ihmiset näyttävät lapsille. Tahmelankadun ja Hirvikadun risteys Tampereella on työmaata, ja läpikulku on kielletty, selkein kyltein. Aikuiset siirtävät aitoja ja kulkevat työmaan läpi, koska eivät jaksa kiertää. Ja jättävät aidat vaarallisesti auki. Pitääkö ensin jonkun lapsen pudota syvään työmaa kuoppaan, ennen kun ymmärretään? Huolestunut
Sinä kävelijä, joka et tiedä mihin loikkaisit kun pyöräilijä takana soittaa kelloa, älä missään tapauksessa loikkaa mihinkään vaan kävele suoraan, näin pyöräilijä ohittaa sinut turvallisesti. Jos sinä loikit, niin miten kuvittelet pyöräilijän tietävän takaa tullessa mikä sun suunta on! Käyttäkää hyvät kanssapyöräilijät kelloa takaa tullessa usein ja hartaasti ja ajoissa, näin takaamme kävelijöiden matkantekoa! Yhteispelillä se sujuu
Kannattaisiko Finnairin ja muidenkin lentoyhtiöiden punnita sekä matkustaja että tavarat ja sitten katsoa, kuka maksaa lisää ja kenelle maksetaan takaisin? Olisi reilua silleen, koska eihän se lentsikka tiedä. mistä painosta se menovettä haukkaa. Järjetöntä nillitystä parista kilosta, kun viereisellä penkillä joku tunkee jalkojaan tai ahteriaan mun maksamalle paikalle. Tiina
Keernakadulta jatkuu kävelytie koskea kohti. Sen varrelle puutarhurit ovat istuttaneet ryimän iloisia tulppaaneja. Kiitos
Minkä ihmeen tähden media lietsoo asuntokaupan lamaa Tampereella ja täten myös hidastaa markkinoita. Tampere on todellinen poikkeus ehkä muualla nihkeään asuntokauppatouhuun, kaikki haluavat asua Tampereella. Enkä yhtään ihmettele. Anna palaa
Sotea suunniteltaessa meille sanottiin, että kansalaisten maksut eivät tule nousemaan. Kuinkas kävikään, hinnat nousevat vähän joka puolella! Tampere on vuosien ajan tarjonnut neurologisesti vammautuneille viikoittaisen ryhmäkuntosalitunnin fyysisen kunnon ylläpitämiseen. Tarkoitus on, että he pärjäisivät omatoimisina mahdollisimman pitkään. Mutta jossain päin Pirkanmaata vastaavasta palvelusta olikin aiemmin kerätty maksua, nyt Pirha päätti harmonisoida ylöspäin eli pisti kaikki vammautuneet maksamaan. Mielenkiintoinen arvovalinta, sillä vastaavalla menettelyllä alle 25-vuotiaiden ehkäisy harmonisoitiin alaspäin eli kaikki ehkäisymenetelmät muutettiin koko Pirkanmaalla ilmaisiksi! Tekee kipeää
Näin lähetät tekstiviestin
Lähetä viesti numeroon 13331. Viestin alkuun kirjaimet MI ja välilyönnin jälkeen mielipiteesi, nimimerkki ja lopuksi nimi, osoite ja paikkakunta ilman kappalejakoa. Operaattori perii normaalin maksun.