Rautatieasema on saastaisen likainen – Eikö olisi aika siivota vaikka painepesurilla?

Kansanedustaja Anna-Kaisa Ikonen käyttää Tampereen Rautatieasemaa kahdesti päivässä. Toivottavasti hän on huomannut, kuinka saastaisen likainen asema on? Portaat laitureille ovat piintyneen lian peitossa, kaiteet tahmeat, käytävien ja laitureiden lattiat roskaiset ja saastaiset. Eikö olisi aika siivota kunnolla vaikka painepesurilla piintynyt lika pois? Junamatkustaja

Ihmetellä täytyy, kun nykyisin jääkiekkopelissä tarvitaan tapahtumaohjaaja ja dj, että uusavuton yleisö ymmärtää viihtyä! 1950-luvun jääkiekkofani

Pirhan ratkaisu aikuispsykiatrian jonoihin on heittää 20 kertaa hoitajalla käynnin jälkeen potilas terveyskeskuksen hoidettavaksi. Potilasta koskaan ennen nähnyt etälääkäri toteaa potilaan "terveeksi" ja terveyskeskuslääkäri voi määrätä lääkityksestä vankan mielenterveyskokemuksensa avulla. Tärkeysvalinnat Tampereella

Kaikki eivät edes ole jonossa, vaikka psyykkisiä ongelmia on paljon. Nyt ne ikävät asiat siirtyvät lapsille henkisenä pahoin vointina. Olemme kohta menettäneet myös seuraavan sukupolven! Tarja

Eikö mitenkään saada parin kuukauden taukoa tuohon metsien keväthakkuuseen? Ihmettelen, kun mitättömästä luontoon liittyvästä asiasta esimerkkinä vaikka lupiinien hävittäminen, jaksetaan kirjoittaa ja kehottaa tuon tuostakin. Juuri katselin, kuinka 65-tien varrella tehtiin lintujen, jänisten ja muitten metsäneläinten pesimis- ja poikasaikaan rytinällä hakkuuta. Tyhmänä sitten, ämpärit päässä, ihmetellään kanalintujen, peippojen, metsäjänisten ynnä muiden vähenemistä. Hakkuun kohdilla ainakin koppelon kotipaikka. Tarttis tehrä jotain

Rikas jääkiekkoliitto saa kisoihin vapaaehtoistyöntekijöitä jonoksi asti. Maailman köyhien auttaminen on yhä harvemman agendalla. Aution Jykä

Svenska Samskolanin uudisosasta uutisoineen Aamulehden mukaan: "Kaavaratkaisussa suunnittelualue on osoitettu kulttuurihistoriallisesti, maisemallisesti ja kaupunkikuvan kannalta tärkeäksi alueeksi. Uudisrakennusta suunniteltaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota siihen, että rakennus sopeutuu ympäristöönsä huomioiden olemassa olevat arvorakennukset ja arvoympäristön. Kaupunkikuvalliseen merkittävyyteen on kiinnitettävä erityistä huomiota." Kysynkin nyt kaavoittajalta ja arkkitehtitoimistolta, että mitä kohtaa ette ymmärtänyt suunnittelukriteereistä? Toinen kysymys: Onko Muumihahmojen omistajilta saatu lupa käyttää rakennuksen mallina Mörköä? Sivullinen

Näin lähetät tekstiviestin

Lähetä viesti numeroon 13331. Viestin alkuun kirjaimet MI ja välilyönnin jälkeen mielipiteesi, nimimerkki ja lopuksi nimi, osoite ja paikkakunta ilman kappalejakoa. Operaattori perii normaalin maksun.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut