Eivätkö apteekit voisi ottaa hoidettavakseen esimerkiksi verenpaineenmittaukset ja korvien puhdistukset? Apteekeissa on lääketieteellistä osaamista, joka voitaisiin ottaa tehokkaampaan käyttöön, ja niin helpottuisivat terveysasemien ruuhkat. Osa vaivoista farmaseuttien hoitoon
Tampereen Kuninkaankadun kävelijöiden nauhakatos on herkkä ja kaunis. Kiitos. Väri-iloa
Eletään vuotta 2023 ja kotikisoissa lukee Määtän selässä Maatta. Kasittamatonta. Hans Lankari
Miksi Tampereen valtatien ja Hatanpään valtatien risteyksen liikennevaloja ei saada järjestykseen. Kun vihreä valo syttyy Tampereen valtatietä Pyynikille päin ajaville, palaa punainen valo oikealle kääntyville turhaan. Suoraan ajaville seuraavat punaiset valot ovat 40 metrin päässä, autojono pysähtyy ja tukkii edellisen risteyksen niin, että Hatanpään valtatietäkään ei pääse ajamaan. Liikennevalot kuntoon
Toivottavasti säästymme viimeisten arvotalojemme hävitykseltä ja punaisilta kukkaruukuilta uuden pormestarin myötä! Onneksi olkoon! Eläkeläinen 89 vuotta
Nyt ihastellaan ruuan hinnan pienestä alenemisesta. Eritoten vihannekset ovat halventuneet. Sähkön hinta on merkittävästi laskenut ja siinä suhteessa halpeneminen on ollut kuitenkin varsin mitätöntä. Maalaispoika
Lehdessä kerrottiin, että Hiedanrannan asuinkortteleihin suunnitellaan yhteisiä pihoja, toiminta-alueita jopa verstastiloja ja yhteiskäyttöautoja. Ovatkohan suunnittelijat asuneet tällaisissa taloyhtiöissä? Myyntivaltteja toki ovat, mutta käytännössä aiheuttavat riitoja ja hankaluuksia! Suomalaiset ovat päässeet kolhooseista eroon, ei sitä tarvitse enää tyrkyttää. Torre
Paljonko kuluja aiheutuu jääkiekko-otteluiden takia Tampereen keskustan järjestelyistä ja liikenneväylien sulkemisesta? Kaljateltat olisi väljempi pystyttää ja huoltaa messualueen tuntumassa tai rautatien tavara-alueella. Paras liikenneyhteys on Lakalaivaan. Sinne sopii myös huvipuisto Särkänniemi. Tampereella on ahdasta
Olisiko syytä keskittyä liikennekuolemissa oikeisiin asioihin, kuten valvontaan niin rattijuoppojen sekä huumausaineiden ja ylinopeuksien osalta, säästää kaikki turha rahan käyttö nopeusrajoituksen turhiin talvinopeuksien ja muihin älyttömiin kolmen ja neljän kymppiin rajoituksiin. Näillä ei ole mitään tekemistä onnettomuuksia vähentämään. Tapsa
Näin lähetät tekstiviestin
Lähetä viesti numeroon 13331. Viestin alkuun kirjaimet MI ja välilyönnin jälkeen mielipiteesi, nimimerkki ja lopuksi nimi, osoite ja paikkakunta ilman kappalejakoa. Operaattori perii normaalin maksun.