Hartsa etsii kolmea häntä Saariselällä auttanutta tamperelaista – tarjoaa kahvit maanantaina

Kaaduin Saariselän Kuutamoladulla 11.4. ja te kolme tamperelaista tulitte auttamaan, pääsin hoitoon. Lupasin tarjota teille hyvät kahvit sitten kun pystyn. Tervetuloa Amurin Helmeen maanantaina 8.5. kello 16.30. Hartsa

Ensin suuntamerkki, sitten hidastaminen ja ryhmittäytyminen ja ratin pyörätys eli kääntyminen. Late-63

Tulipas oikein hyvä mieli, kun koululaiset pyörineen odottelivat kavereitaan Tampereella Ahlmanin tien tuntumassa ja vilkuttivat iloisesti, kun ajoimme heidän ohitseen. Valaisi koko päivän

Venäjän konsulaatti Maarianhaminassa joutui vappuyönä ilkivallan kohteeksi. Eivätkö viranomaiset osanneet aavistaa jotakin tällaista ja järjestää vartiointia paikalle? Turha syöttää "suoraan lapaan" Venäjälle aihetta vastaprovokaatioihin. Vaikka Natossa olemmekin, meidän ei pidä kaivaa verta nenästämme! K.M.

Nysse lopettaa ajamisen Epilän Tohlopinrantaan pitkäaikaisesti 8.5. alkaen Abloyn alueen rakentamisen vuoksi. Jäämme mottiin, kun Epilänkatuakaan ei aja Nysse. Kun tulee talvi, niin alikulkutunnelin kautta kulkeminen on liukkauden vuoksi mahdotonta. Toivon parempia järjestelyjä asian parantamiseksi. Eeva

S-ryhmä kertoi laajentavansa palveluaan, jossa robotti toimittaa kauppaostokset kotiovelle. Toivon todella, ettei tästä synny hankaluuksia esimerkiksi näkövammaisille. Opaskoirat ovat rauhallisia ja osaavat sen mihin ne on koulutettu, mutta ilman ihmistä kaduilla liikkuva härveli voi olla vähän liikaa. Kenellä on vastuu jos jotain sattuu? Jännittää

On täysin naiivia ajatella, että kannabista laillistettaessa katukauppa loppuisi kuin seinään. Laitonta viinaakin tuodaan tälläkin hetkellä edelleen Suomeen rajojen yli. Toisekseen kannabissätkien yhteydestä keuhkosyövistä vähemmän puhutaan. Tupakasta kuitenkin yritetään eroon. Päihtymistieteiden erityisasiantuntija

Kaikki mistä ihminen saa nautintoa, kuten huumeet, viinat ja lasoliinikin, niin niitä on vaikea hoitaa, ellei itse päätä lopettaa laakista. Sipi

Mistä niitä roskapusseja saa, että voi osallistua siihen miljoonan pussin kampanjaan? Minä voisin osallistua pussittamalla ja toimittamalla kaatopaikalle kaikki vastaantulevat sähköpotkulaudat. Ne ovat pahimpia ja haitallisimpia roskia kaupunkiympäristössä. Roskat pois kaduilta

Reksa (AL 4.5.), erikoissairaanhoidon suhdeluku on ollut samankaltainen jo iät ajat. Ei siitä pidä provosoitua. Raskaat ja pitkäkestoiset – esimerkiksi autojen yliajamien – hoidot maksavat aina eniten. Jore

Kävimme Tallinnassa 3.5. Kiertelimme päivän laajalla alueella. Kaupunki kasvanut hurjasti moderniksi uutta ja vanhaa yhdistäen. Ihmiset ystävällisiä ja silmiinpistävää oli, että emme nähneet missään roskia! Manseen mallia

Nyt pitäis saada Pirhaan järkeviä työorientuneita ihmisiä ja eläkeläiset pois! Palkat ehdottomasti liian korkeat johtoasemassa ja käytännössä hoitajien ynnä muiden huonot! Hoitoon pääsy vaikeaa, apua ei saa, mitään ei tutkita, kotiin kitumaan! Esimerkiksi syöpäpotilas unohdetaan, vaikka näytteet näyttää, että asiat vaatii kiireellistä toimintaa. Puolikin vuotta on ehdottomasti liikaa! Minulle ei kannata turhaan kehua Suomen terveydenhoitoa julkisella puolella ainakaan taviksen kohdalla! Paljon kokemusta eri-ikäisten kohtelusta ja mukana olosta sekä omalta kohdalta vuosikymmenten ajalta! Harvassa on ne hyvät kokemukset ja avun saanti! Rahat tuhlataan muuhun

Näin lähetät tekstiviestin

Lähetä viesti numeroon 13331. Viestin alkuun kirjaimet MI ja välilyönnin jälkeen mielipiteesi, nimimerkki ja lopuksi nimi, osoite ja paikkakunta ilman kappalejakoa. Operaattori perii normaalin maksun.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut