Aloitin viime syksynä oman vihreän siirtymän, ilman vihreää puoluetta. Käy helposti. Jätän ostamatta kaiken mahdollisen, mikä on tuotettu Suomen ja toiseksi EU:n ulkopuolella: Etelä Amerikan vihannekset, juurekset ja hedelmät, Australian Etelä-Afrikan ja Etelä-Amerikan viinit ja niin edelleen. Näitä esimerkkejä on. Yhden poikkeuksen olen tehnyt: syön edelleen jonkin verran banaaneja. Espanjassa niitä kyllä tuotetaan. Tehokasta ja yksinkertaista vaikuttamista. Liittykää mukaan hyvään tekemiseen. Ajatteleva kansalainen
Miksi golfkenttä rakennetaan asutuksen tieltä Nurmi-Sorilaan, missä se on myös asutuksen tiellä viimeistään parin vuosikymmenen päästä? Investoinnit rakennuksineen pitää aloittaa nollasta. Maisansalossa olisi ravintolatilat ja venesatamat valmiina. Miksi veronmaksajien rahoilla tuetaan yhtä harrastusta?
Varhaiskasvatus ei tarvitse ainoastaan koulutettuja työntekijöitä, vaan pitää myös olla empatiaa ja tunnetaitoja. Ei pelkillä kirjatiedoilla lapsia hoideta. Johtajilla pitää myös olla taito olla henkilöstöjohtajia, jotka pitävät aidosti huolta työntekijöistään. Huoli lapsista
Ehdotan, että kulkuväylille haitallisesti jätetyt sähköpotkulaudat kerätään pois kaupungin toimesta ja viedään Tarastenjärvelle. Sieltä lautojen omistaja voi käydä ne lunastamassa 250 euron käsittelymaksua vastaan. Ratkaisu
Miksi lähes kaikki edellisen hallituksen puolueet eivät halua hallitukseen? Koska edellisen hallituksen virheiden korjaaminen on vastenmielinen tehtävä. Konkurssipesän siivoaminen on raskas työ
Ne meistä, jotka alusta alkaen sanoivat, että koronaan tulisi suhtautua kuin mihin tahansa hengitysinfektioon, leimattiin vaarallisiksi, rokotevastaisiksi salaliittoteoreetikoiksi. Hieman huvittaa, kun korona on taas räjähtämässä päälle täydellä voimalla. Nyt aiemmin kovia toimia ajaneet ”asiantuntijat” puhuvatkin siitä, miten koronaan pitää oppia suhtautumaan kuin mihin tahansa hengitystieinfektioon. Maailma muuttuu Eskoseni
Pitäisikö ihmisten sittenkin alkaa roskaamaan oikein urakalla, koska roskistakin on pulaa? Sipi
Yle järjestää roskien keräilykampanjan, miksi? Onko tarkoitus tosiaan se, että me kanssaeläjät siivoamme toisten heittämiä roskia? Saman rahan olisi voinut sijoittaa valistuskampanjaan: älä heitä roskia luontoon. Mumma
Kannabiksen sallijoiden kannattaa mennä vierailemaan Amsterdamiin, jossa tuotteet ovat olleet sallittuja vuosia. Mitä on tapahtunut? Käyttö on räjähtänyt. Tämä koskee myös kovia, kiellettyjä huumeita, joiden piti hävitä sallittaessa kevyempiä. No drugs
Nimimerkki Viherpiipertäjä oli huolissaan Vuorentaustan metsien linnuista. Hänen kantaansa yhtyen ilmaisemme mekin huolemme lintuparkojen puolesta. Kintulammin luonnonsuojelualueella kaadetaan yli kolmen hehtaarin alueelta komeita mäntyjä ristiin rastiin. Osa jää pystyyn. Lopuksi tämä kaikki vielä poltetaan, siis pesintärauhan aikana. Laavulla saa savustua
Wigelius hehkuttaa mielipiteessään demarien vaalivoittoa. Ilman äänestysten taktikointia se olisi kuitenkin kääntynyt tappioksi. Jos vasemmiston ja vihreiden äänestäjät olisivat äänestäneet ideologiansa mukaisesti, olisi heidän tappionsa jäänyt pienemmäksi ja demareiden voitto kääntynyt tappioksi. Marin sen ymmärsi ja erosi johtajuudesta. Pieni orava
Olipas ihana kevätkonsertti Valoa kohti Irjalassa. Virtuoosi Markku Huhtala luotsasi ja ihanat Stemmasten likat visersivät. Näitä lisää Tampereelle. Sheriffi
Nimimerkille Tuula (AL 24.4.): Eläkeläisenä olen ostanut kakkapussit kaikille halukkaille roska-aitauksen kylkeen seitsemän vuotta. Silti pussitelineen alle ilmestyy välillä kakkaläjä. Jätös
Kiitos Pirkanmaan hyvinvointialueelle kehotuksesta katsoa toukokuun alusta lähtien uudet terveysasemien numerot Pirha.fi-verkkosivuilta, mutta kun ei ole nettiä. Vanha rouva
Nimimerkkille Wappunenä: Valtioneuvoston neljän vuoden aikana alkoholiin käyttämä raha on päivää kohti alle kuusi euroa. Ei tällä saada vielä vappunenää. Tuntuukin Motin ”tutkimus” lähinnä populismilta ja nollatutkimukselta. AaPee
Miksi sähköpotkulautafirmoja ei velvoiteta rakentamaan pysäköintitelineitä? Ainoastaan palautus niihin katkaisisi vuokrauksen. On käsittämätöntä, että joku saa tehdä bisnestä ripottelemalla rojua ympäri kaupungin. Hans Lankari
Ihmettelin, kun Tampere päätti leikata kaikkein köyhimmille ja heikoimmassa asemassa oleville suunnattua tukeaan, eli aktiivipassia. En ihmettele enää. Niille rahoille on ollut selvästi paljon suurempi tarve johtavien luottamushenkilöiden ja viranhaltioiden sekä näiden kavereiden ja yhteistyökumppaneiden omina aktiivipasseina. Rötösherrat porskuttaa, kansa kärsii