Jos maailman onnellisimman kansan kotimaa ei pysty palkalla, ilmastolla tai muilla eduillaan houkuttelemaan Euroopasta työntekijöitä, vaan muut EU-maat vievät nämä, herää huoli. Silloinhan nämä samaiset muut maat vievät parhaat työntekijät myös EU:n ulkopuolisista maista. Mitä jäljelle jää?
Katselin taas Haavistoa televisiosta. Hän on paras uusi presidentti Suomeen. Mikä kokemus ja viisaus sekä tyyneys. On aivan sama minkälainen puoliso hänellä on. Toisaalta Haaviston puoliso on miellyttävä ja valoisa maailman matkaaja. Vain presidentin pätevyydellä on merkitystä. Pätevä
Natosta huolestuneelle äidille voi kertoa, että Naton sotilaat tulevat apuun pyydettäessä ja kutsuttuna. Yhden suuren ei-Nato-valtion sotilaat saattavat mennä naapuriin yllättäen ja kutsumatta, ja siitäkin avusta voidaan olla montaa mieltä. Inssi
On meillä hoitajia reservissä. He ovat vain huonojen palkkojen ja työolojen takia pakanneet reppunsa ja lähteneet. Orjuus loppu
Tampereen päättäjiltä ja asiantuntijoilta pyydän kattavaa selontekoa kaikista niistä toimenpiteistä, joiden avulla Tampere aikoo olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Pyydän myös, että jätätte keinovalikoimasta pois päästöoikeuksien ostot. Eihän meidän aikuisten kannata toisiamme hämätä. Mielestäni me kuntalaiset olemme oikeutettuja nämä tiedot saamaan. Tiedonjanoinen kaupunkilainen
Useiden ammattinimikkeiden eteen on tullut sana ”ratkaisukeskeinen”. Ollaanko vuosikymmeniä koulutettu terapeutteja ynnä muita, joiden toimilla ei ole ollut tarkoitus löytää ratkaisua ongelmiin? Haiharavvaari
Turhaan Annika Saarikko syyttää perussuomalaisia. Keskusta oli hallituksessa, meni mukaan vihervasemmiston hypetykseen ja unohti syrjäseudulla asuvat. M63
Sairas, iäkäs lähiomaiseni joutui tilansa heikentyessä palaamaan kotihoidosta ambulanssilla hoito-osastolleen Taysiin Acutan kautta. Omainen olisi lähtenyt mukaan saattajaksi, mutta se ei sopinut. Kivulias kuumeinen potilas joutui makaamaan odotustilassa pari tuntia, eikä häntä autettu wc:hen eikä annettu vettä. Olen omaiseni puolesta erittäin pahoillani tästä traumaattisesta kokemuksesta. Lopuksi hän onneksi pääsi tutulle osastolle, jonka hyvälle henkilökunnalle kiitokset. Inhimillisyyttä kiireenkin keskelle
Ei yhtään mökkiä pidä rakentaa Viikinsaareen! Luonto pysyköön luontona. Unto