Kun koiranomistajat joutuvat rekisteröimään maksua vastaan koiransa, eikö vastaavaa käytäntöä kissoille myös tehtäisi. Olisivat siten yhdenvertaisia. Vanhanliiton miäs
Autonkuljetusrekka täynnä lastia ajoi Lempäälässä aamuyhdeksän aikaan moottoritietä etelään ja ajautui usein keskiviivan yli hiekkaa pöllyttäen. Ohitus paljasti tilanteen vaarallisuuden, kun nuoren kuljettajan molemmat kädet pysyivät tiukasti kännykässä ratin sijasta. Ertsi
Mitä järkeä rakentaa uutta kävelysiltaa Tammerkosken yli vain noin 60 metrin päähän Tammerkosken sillasta? Asiaa perustellaan suoralla reitillä Viinikanlahdelta keskustaan, mutta minne unohtui Vuolteen- ja Laukonsillat? Takon alavoimalan kylkeen on myös suunniteltu siltaa. Siinä on järkeä, sillä se sulautuu hyvin maisemaan. Miksi sitä ei toteuteta, vaan nyt aiotaan tuhlata rahaa turhaan investointiin? Ei pilata maisemaa turhalla sillalla
Vastauksena kirjoittajalle Näin on näreet nääs: Suuri osa Tammergolfin jäsenistä säilyttää bägit ja kärrynsä golfkentän varastossa. Tammergolfin omat kärryt ovat kaikkien käytössä. Ei mailoja ja kärryjä aina raahata mukana. Monet kulkevat jopa polkupyörällä, kävellen tai bussilla pelaamaan. Toki valtaosa käyttää omaa autoa. Golffari
Tammelan puistotien reunaan Osmonpuiston lasten leikkialueen kohdalle tarvitaan pensasaita pölyä sitomaan. Tapionkuusirivi ja muutama mänty ovat välttämättömät. Puistotäti
Tampereella on maailman onnellisimmat autoilijat, koska täällä ei ole minkäänlaista liikennevalvontaa ollut liikkuvan poliisin lakkauttamisen jälkeen. Jankan Alasniitynkadulla on kylläkin ajettu törkeitä ylinopeuksia yli 30 vuotta poliisin puuttumatta asiaan. Armotonta menoa
Luontoa pitäisi suojella ja säästää myös lapsillemme. Näin ajatellaan hyvin yleisesti. Vaan mitä tapahtuukaan? Esiin tulee jatkuvasti yhä uusia suunnitelmia, joissa liikenneväyliä ja teollisuus- sekä asuinalueita ollaan sijoittamassa koskemattomaan luontoon. Missä todellisuudessa elävät nämä suunnittelijat, ja pahimmissa tapauksissa myös päätöksentekijät, jotka täysin vastuuttomasti edistävät luontokatoa? Elävätkö he ihan oikeasti keskuudessamme? Tuhoajat esiin
Suuri kiitos rouvalle ja kahdelle herralle, jotka auttoivat minua kaaduttuani pahasti 15.4. Jänissaaren purjehdusseuran lähellä. Pääsin nopeasti hoitoon. Piikkikenkiä olisi vielä tarvittu
Jos vihreillä on vielä vähänkin tolkkua jäljellä, niin he valitsevat Oras Tynkkysen seuraavaksi puheenjohtajaksi. Tolkun kaveri, joka ei pelottele ja uhkaile Suomen kansaa, niin kuin vihreiden nykyjohto on tehnyt viimeiset neljä vuotta. Jalluveli