Tesoma on muuttunut hyväänkin suuntaan (AL 19.3.), mutta myös huonoa kehitystä on: Rakennetaan paljon, mutta ei tehdä tarpeeksi parkkipaikkoja. Ystävien kutsuminen kylään on jo vaikeaa. Ahtauma
Lähiön muutos juttu (AL 19.3.). Hienoa Tesoma! Haukuttiin vaan niin paljon entisiä aikoja, että pakko tähän laittaa viesti. Asuin Virontörmänkadulla vuodet 1986–2010, sinä aikana lapset kasvoivat aikuiseksi. Pidin vallan hyvänä paikkana pienten lasten kanssa, luonto lähellä, isot pihat leikkiä, paljon kavereita, ihania naapureita. Nämä mollaajat eivät ehkä itse ole asuneet siellä? Tesoma hyvänä muistoissa
Tammelantorin kauppiaat ovat oikeassa, parkkipaikkoja tarvitaan. Ratikka ei ole kaikille mahdollinen, esimerkiksi Messukylästä ei ratikkaan pääse, kun Vuohenojalle ei pysäkkiä tule. Nysset kiertävät torin kaukaa. Ei 75-vuotias enää pyörällä lähde torille. Omalla autolla kyllä, jos olisi parkkipaikkoja lähietäisyydellä. Entinen torillakävijä
Polkupyöräilijöille ei kannata rakentaa pyöräteitä! Tämä todettiin taas Epilässä. Kauniina viikonloppuna Tohloppijärven jalkakäytävillä oli paljon lenkkeilijöitä, koiran ulkoiluttajia, lapsia pulkissa ja rattaissa ja luistelemaan menijöitä. Kapeille jalkakäytäville tunkivat aikuiset polkupyörillä, kovaa vauhtia ajettiin ja jalankulkijat oman turvallisuutensa vuoksi hyppelivät kinoksiin alta pois. Toisella puolella Tohloppirannankatua ja Epilänkatua leveät auratut liikennemerkein selvästi merkityt pyöräväylät olivat tyhjät. On se kumma, että maailman miljoonakaupungeissa saavat jalankulkijat kävellä turvallisesti jalkakäytävillä ilman polkupyöräterrorismia. Tampereen kokoisessa pikkukaupungissa minkäänlaisesta liikennekulttuurista ei ole tietoakaan. Jalankulkija
Suomalaista tieliikennettä ja sen kulttuuria käsiteltiin Aamulehdessä (AL 12.3.). Paljon on kehitystä tapahtunut esimerkiksi teiden ja autojen osalta. Mutta niin vain moottoritiellä suomalainen ensin roikkuu takapuskurissa ja sitten ylinopeudella roiskaisee ravat tuulilasille, vaikka vapaata ohituskaistaa on silmän näkymättömiin. Tätä ei muuta edes rakettitiede! Kun Suomi putos puusta
Nimimerkki Tarkkana äänestäjä (AL 14.3.), pontevasti muistuttelet demarien vaalilupauksista. Moittimisen sijaan, voisitko kertoa positiivisen uutisen, mikä puolue on joskus toteuttanut kaikki ennen vaaleja antamansa lupauksensa? Eipä taida löytyä ainuttakaan. KVG
Kuten Ruotsin pääministeri sanoi, Suomen liittyminen Natoon parantaisi Ruotsin turvallisuutta. Se tarkoittaa, että heillä ei ole kiirettä eikä ehkä tarvettakaan liittyä Natoon. Ainahan me olemme olleet Ruotsin turvakilpi
Jokin aika sitten Vapo, nykyinen Neova rynni pellettimarkkinoille ja pakotti pienet yritykset pois kilpailemasta. Tänä talvena Neova ei ole myynyt yksityisille pellettiä irtotavarana. Pikku pussien hinta on moninkertainen. Energiayhtiöiden ahneudella ei ole mitään rajaa. Joko maksat suuret setelit sähkölämmityksestä tai maksat samoille pellettipusseista saman ja vähän enemmän. Ei mitään rajaa
Mennäkö äänestämään vai ei, tässäpä pulma. Mistään ei löydy puoluetta tai ehdokasta, joka kertoisi eläkeläisten asioiden ajamisesta. Eläkeläinen
Jos koululaisilla on rahaa mennä lähibaariin ostamaan lounaaksi suklaapatukoita ja kokista tai hampurilaisen, niin eikö heiltä voisi pyytää vaikka vapaaehtoisesti kouluruokaan, jotta sen laatu paranisi? Suklaapatukka kokiksen kera ei ole murkkuikäisen lounas
Näin lähetät tekstiviestin
Lähetä viesti numeroon 13331. Viestin alkuun kirjaimet MI ja välilyönnin jälkeen mielipiteesi, nimimerkki ja lopuksi nimi, osoite ja paikkakunta ilman kappalejakoa. Operaattori perii normaalin maksun.