Koiran kanssa Lempäälässä törttöillyt: Pahoittelut autoilijalle

15.11. 11:00

Pahoittelut Lempäälän Murrontielle lauantaina kääntyneelle autoilijalle törttöilystäni koiran kanssa. Liian pitkät piuhat

Auktoriteettien aika on ohi, kirjoittavat Kaikkien kirkko -liikkeen ehdokkaat (AL 11.11.). Se ei ole aivan totta. Jumala ja hänen sanansa pysyy. Hengellisyyttä on monenlaista, kristinuskoa vain yhdenlaista. Konservatiivi

Kirkko on tarkoitettu jokaista ihmistä varten, mutta jos me elämme omassa elämässämme Raamatun sanan vastaisesti, niin Jumala odottaa, että tulemme parannuksen paikalle. Raamattu on tänä päivänä erittäin ajankohtainen kirja. Jumalan Sana ei koskaan muutu eikä ole vanhanaikainen. Ihmisille annettu elämän ohjeeksi, jotta he voivat menestyä. Jumala ei koskaan siunaa Raamatun vastaista toimintaa. Vanhurskaus kansan korottaa, mutta synti on kansakunnan häpeä

Lämpöiset kiitokset kaikille opettajille, jotka jälleen kerran teettivät oppilailla rakkaille isille isänpäiväkortit. Kuinka tärkeää

Nyt pitää valtion huolehtia siitä, että sähköyhtiöt, jotka ovat saaneet tänä vuonna valtion tukia tai takauksia, eivät saa maksaa näistä kymmenien miljoonien voitoistaan osakkaille osinkoja, vaan valtio kuittaa niistä maksamansa tuet ja takuut takaisin. Reilu peli

Alansa osaajia 11.11. Linnainmaan Prisman sähkö- ja paristo-osastolla ja kassalla 10! Kelpaa käydä kaupoilla

Ylöjärvellä 60 kmh-rajoitusalueella kameraan ajaneelle tiedoksi, että rajoitus ei muutu suoraan satasesta kuuteenkymppiin. Siinä on 80 rajoitus välissä. Inssi

Mitä virkaa on 30 – 40 km/h-rajoituksilla, kun autot ajaa näillä kaduilla tuplaten sen mitä sallittu ihan jatkuvasti ja säännöllisesti? Miten on

Hoitoon pääsystä valittaville tiedoksi, että hallitus antanee miljoonia vuodessa metsien ja soiden ennallistamiseen, jos hyväksyy EU:n vaatimukset. Ehkä olette vaaleissa tukeneet tätä politiikkaa. Rahaa on, mutta sen käytöstä päättää hallitus. Kiitokset vihervasemmistolle! Money rules

Mää en ymmärrä Tampereen keskustassa asuvia, jotka jatkuvasti valittaa ihmisvilinästä, äänistä ja liikennetukoksista. Lähtekää pois sieltä, jos ei miellytä. Tulkaa Hervantaan. Täällä on rauhallista. Löytyy luontoa ja linnunlaulua. Pappa66

Yksikin toisia lapsia lyövä eskarilainen saa koko luokan varpailleen ja jännittyneeksi, kun ei koskaan voi tietää milloin kaveri iskee. Minusta olisi sekä tämän toisia lyövän lapsen että koko eskariryhmän etu, opettajaa unohtamatta, että impulssikontrollia harjoitteleva lapsi siirrettäisiin pienryhmään. Siellä tulisi olla riittävästi erityiskoulutettuja ammattilaisia vastaamaan erityislapsen tarpeisiin. Muu luokka saisi rauhassa keskittyä leikkimiseen ja oppimiseen. Inkluusio ei edes ole tukea tarvitsevan etu

Tampere kehuu, että väkiluku on kaksinkertaistunut. Terveydenhuollosta puuttuu henkilökuntaa ajanvarauksesta ja keskuksista. Puheluihin ei vastata "tällä viikolla on ruuhkaa". Hammashoidon tai lääkärinaikoja ei saa. Verkkosivut ovat hankalat, eikä aikoja löydy. Kuitenkin rahoja käytetään jäähalleihin, skeittiratoihin ja koirapuistoon, joka tuhosi vehmaan puiston isot puut Näsijärven rannalta. Mitä tilintarkastajat lausuvat? Kaikkien terveys

Muistan lukeneeni lehdestä, että on se huikeata kun Hämeenkadun ylle voi valoverhoihin saada aikaan rajattomasti kaikkea. Värejä, kuvioita ynnä muuta. Kävin katsomassa useampanakin iltana. Ei saanut

Verotulotilastoista käy hyvin ilmi yksi suurimmista yhdenvertaisuusongelmista. Siinä missä kitupalkalla elävä duunari joutuu maksamaan tuloveroa raskaimman progression mukaan, saa jättimäisiä rahoja nauttiva ökyrikas ottaa rahansa halvan pääomaverotuksen alla, missä progressiota ei tunneta. Mitä rikkaampi on, sitä vähemmän tarvitsee osallistua yhteiskunnan rahoitukseen. Maailmassa on virhe

Nyt pitäisi alkaa keskustelemaan, mistä valtion menoista pitäisi karsia ensi vaalikaudella. Miksi tämä hallitus ei karsinut mistään, vaan levitteli velkarahaa sinne tänne? Suosion takaamiseksi

Koulujen kielitarjotin antaa harhaanjohtavan kuvan mahdollisuuksista opiskella muita kieliä kuin englantia. Paperilla kielitarjotin on laaja, mutta tosiasiassa ryhmiä ei synny läheskään kaikkiin kieliin. Olisikin mielenkiintoista tietää, mitä A1 ja A2 kieliä todellisuudessa on mahdollista opiskella missäkin koulussa. Harmistunut

Orivedelle tai Nokialle tarvitaan keskussairaala kakkonen, joka palvelee Pirkanmaan pohjoisten osien asukkaita. Ruuhkia

Näin lähetät tekstiviestin

Lähetä viesti numeroon 13331. Viestin alkuun kirjaimet MI ja välilyönnin jälkeen mielipiteesi, nimimerkki ja lopuksi nimi, osoite ja paikkakunta ilman kappalejakoa. Operaattori perii normaalin maksun.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut