Taloyhtiössämme yksi käyttää hajusteita niin, että hissiin ei pysty menemään

29.7. 5:00

Tunnen suurta sympatiaa hajusteyliherkkiä kohtaan. Taloyhtiössämme asuu alapuolellamme tuoksujen suurkäyttäjä. Haju on niin vahva, että välillä on mahdotonta olla omalla parvekkeella. Onneksi käytän portaita, koska hissiin ei ole menemistä hänen jälkeensä. Vähemmän on enemmän tässäkin asiassa. Litran mitalla?

Nimimerkille Erkki (AL 26.7.): Olen ajatellut järjestää mielenilmauksen keski-ikäisten ylipainoisten heteromiesten tukemiseksi. Lähdetkö mukaan? Agenda olisi: Persvakomiehet pelastavat maailman! Jorma

Kuka kaupungin viheryksiköstä selittäisi, miksi kaupungin alueella ei saa olla yhtään luonnonniittyä talojen läheisyydessä? Uusikylä ei ole ihan keskustaa. Turha pitää maata myöten jyrsittyinä nuo pienet nurmikkoalueet, jotka olisivat ilo silmille. Enemmän luonnonmukaisuutta

Katselin älyteeveestä MM-kisoja muutamana iltana ja yönäkin. Urheilijat kisailivat eri lajeissa samaan aikaan. Olisiko vaikea toteuttaa kaukosäätimen älynappuloilla sukkulointi eri urheilulajien välillä: punaisella pituushyppykilpailu, vihreällä kuulantyöntö ja niin edelleen? Jukka A

Takaisinsoittoon siirtyminen on vihonviimeinen ”palvelu” vanhuksille. Ei todistettavasti onnistu. Eipä soittele ainakaan yksi ikäryhmä enää. Jonot lyhenevät. Paina yksi

Kuinka varaan ajan lääkärille terveysasemalleni? Tampereen kaupungin neuvontapalvelut neuvoo soittamaan omalle terveysasemalle, josta soitetaan yhden–kolmen päivän kuluessa. Mitä teen, jos tarvitsen ajan tänään? Selkeät ohjeet, kiitos! Tiitu

Täällä vallitsee itku ja poru, kun ökymaasturin tai huippuveneen tankkaaminen maksaa. Kun kahvi ja ruoka kallistuvat, totta kai se pienituloisella tuntuu, mutta on täällä sentään hyvin verrattuna Ukrainan kansaan. On ruokaa ja puhdasta vettä, eikä ainaista kuolemanpelkoa. Saamme kiitollisia olla. Vanhemmat sukupolvet ovat saman kokeneet ja varmaan ihmettelevät, ettei ihminen yhtään viisastu. Tuoppi

Eliana Forsström voisi seuraavassa mielipidekirjoituksessaan valistaa meitä heteroseksuaaleja veronmaksajia siitä, miten unisex-pukuhuoneet ja pesutilat "edesauttaisivat ihmisten moninaisuuden arvostamista". Rohkenen väittää, että seksuaalinen väkivalta ja häirintä päin vastoin lisääntyisi. Manne

On käsittämätöntä, kun väitetään, että tavallisten venäläisten viisumeita ei tule rajoittaa. Hehän valtiojohdon ovat valinneet. Eihän pakotteilla ole muuten kovinkaan suurta merkitystä. Maalaispoika

Venäläisten turistien maahantulo halutaan estää. Estettiinkö 2003 vuodesta lähtien amerikkalaisturistien tulo Suomeen? Tuolloinhan USA hyökkäsi täysin valheellisesti keksittyjen syiden takia oikeudettomasti Irakiin. Suo siellä vetelä täällä

Onhan tuo aivan pöyristyttävää, että meidän itäraja on venäläisturisteille auki! Eppan

Äetsän voimalaitoksessa oli 26.7 aamulla tulvaluukku auki, mutta missä oli tulva? Vieressä on toimiva vanha voimalaitos. Kannattaisi ajaa ylijäämä aina sen läpi sähköksi omavaraisuutta kohentamaan. Lippis

Suurkiitos avusta tien päällä pariskunnalle punaisessa pakettiautossa maanantaina Teiskossa. Erinomaista kesän jatkoa teille toivotan. Pikkuooppeli

Tampereella pitää laittaa jäteöljykeräys pystyyn, jotta saadaan kirskuvan ratikan kiskot rasvattua! Jkaaa

Olisipa Tampereella autoton kävelykeskusta. Euroopassa kun ollaan

Nimimerkeille Ei hyvä ja Surullinen: Ruusupuskan ruusut nuokkuvat kukin ajallaan. Leikkokukkien hiilijalanjälki on suuri ja hävikki on jopa 40 prosenttia. Lisäksi kukkia valkaistaan ja värjätään erilaisilla kemikaaleilla. Kukkia tosiaan voisi ihailla ja poimia luonnossa, ellei leikkuri ehtisi paikalle ensin. Lemmikki

Parahin nimimerkki Eletään tätä päivää (AL 26.7): Muinoin asunnon sijainnin ja koon ratkaisi hinta paljon enemmän kuin tänä päivänä. Asunnon hinnasta 40 prosenttia oli ensin oltava säästöjä, ja inflaatio söi myös niitä! Vasta kun tämä oma osuus oli talletuksena pankissa, voitiin mennä "hattu kourassa" anomaan lainaa. Siitä pankin hallitus päätti! Saimme tämän 60 prosenttia viiden vuoden maksuajalla, joten oli siinä kahden pienipalkkaisen nuoren oltava tarkkana. Lainaa ei inflaatiokaan paljon ehtinyt syödä. Montakohan asuntoa näillä ehdoilla menisi nyt kaupaksi? Turhaa kateutta

Kiitos Acutan sairaanhoitajalle ystävällisestä, ammattitaitoisesta ja nopeasta palvelusta. Teette tärkeää työtä kiireen keskellä. Tyytyväinen

Näin lähetät tekstiviestin

Lähetä viesti numeroon 13331. Viestin alkuun kirjaimet MI ja välilyönnin jälkeen mielipiteesi, nimimerkki ja lopuksi nimi, osoite ja paikkakunta ilman kappalejakoa. Operaattori perii normaalin maksun.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut