Miksi Tampere tuhlaa polttoainetta nurmialueiden ylisiistimiseen?

26.7. 5:00

Miten on mahdollista, että keskellä luontokadon ja ilmastokriisin aikaa, Tampereen kaupunki tuhlaa fossiilisia polttoaineita turhien nurmialueiden jatkuvaan ylisiistimiseen? Kaupungin asukkaat samalla joutuvat kärsimään jatkuvasta metelistä. Miksei voida antaa kukkien kukkia kesällä ja tarjota eläimille turvapaikkoja hieman villimpienkin pensaikkojen suojissa? Surullinen

On suuri ihmettelyn aihe, miten kaikki hinnat voivat nousta Ukrainan sodan varjolla. Miten puutavarankin hinta voi nousta useita prosentteja, vaikka Suomi on puuta täynnä? Puuta ei edes tuoda tällä hetkellä Venäjältä. Sen ymmärrän että kuljetuskustannukset ovat nousseet. mutta tähän eivät voi vaikuttaa edes lannoituksen hinnat. Samoin ihmetyttää useiden ruokien hinnat, vaikka ruoat valmistetaan oman maan tarpeista. Ahneudella ei ole rajaa. Tapsa

Valtio teki aikanaan virheen, kun Fortumin sallittiin myydä omistuksensa pohjoismaisissa sähköverkoissa. Vakaa kahdeksan prosentin tuotto ei yritykselle ja Suomen hallitukselle riittänyt. Ahneella on p––n loppu

Miksi pitää olla frisbeegolf? Eikö pelkkä frisbee riitä? Sillä ei mitään tekemistä golfin kanssa. Mummeli

Kyllä saisi Tampereen kaupunki paljon rahaa, jos Lapintien eteläpuolta suhaavat skuutteroijat sakotettaisiin! Se on jalkakäytävä Vuorikadun ja Naistenlahdenkadun välillä! Rahaa tulossa

Ukrainalaisten haavoittuneiden sotilaiden tuominen Suomeen on humaaninen teko, mutta realistisesti katsoen siihen pitää suhtautua kriittisesti: Muutaman haavoittuneen kuljettamisella Suomeen ei pystytä millään tavoin vaikuttamaan sodan inhimilliseen katastrofiin, ja toisaalta maamme terveydenhuoltoresurssit eivät riitä omankaan väestön hoitoon! K.M.

Nyt kyllä vähän ihmetyttää, mikä kauhea kohu on noussut asuntolainojen koronnoususta yhteen prosenttiin. Noin 30 vuotta sitten lainani korko oli 18 prosenttia. Maksoin tasaerinä: 2 800 markkaa kuukaudessa, josta 2 000 markkaa oli korkoa ja 800 markkaa lainanlyhennystä. Vuonna 1992 tuli suuri lama ja selvisin, joten kaikki velalliset: teillä on asiat vielä tosi hyvin. Pankinrikastuttaja

Nopeuden nosto viidestäkympistä sataseen nostaa ilmanvastuksen nelinkertaiseksi. Moottorin teho ja siten polttoaineen kulutus lisääntyy yli kaksinkertaiseksi aikayksikköä kohti. Vaikka matka-aika puolittuu, kilometrillä kulutettu polttoaineen määrä lisääntyy. Kyä näin on

Miksi Linnainmaan Jussilankulman asukkaat ette käytä omaa katuanne kulkemiseen Leinolankadulle? Jussilankadulla ei ole jalkakäytäviä, joten ylimääräinen liikenne on turvallisuusriski. Kummallista

Käyttöhuoneiden sijaan huumeiden käyttäjille voisi tarjota huoneen vankilassa. Vieroitus tulisi kaupan päälle. Varma konsti

Miksi Uniper-kaupoissa puhutaan vain politiikkojen vastuusta? Eivätkö poliitikot nojaa ratkaisuissaan asiantuntijoihin? Mikä on näiden huippupaikkoja saavien johtajien vastuu? Ihmettelijä

Olen pitkään hämmästellyt kevyen liikenteen työmaiden heikkoa merkitsemistä. Liekö tuohon jopa virallinen ohjeistus? Epävirallinen hyväksyntä on varmasti, koska samat tahot usein autoteiden ja kevyen liikenteen väyliä remontoivat. Autoteiden merkitseminen on ihan eri tolalla. Välinpitämättömyyttä

Mikä mahtaisi olla Saksan energiatilanne, jos Nord Stream 2 -kaasuputkikin olisi ollut käytössä, kun sota alkoi? Saksan pitää nopeasti muuttaa energiapolitiikkaansa ja vähentää riippuvuus Venäjän kaasusta minimiin. Ydinvoimaa pitää ottaa käyttöön heti, kun mahdollista. Toivottavasti Eurooppa ottaa opikseen ja pyrkii eroon Venäjän energiasta. Vaikka voissa paistaisi

Tampellassa ankean Pellavantorin kiveys hehkuu kuumuutta. Sitä lisää rinteen graniittiportaikko, jonka leveydestä puolet on aidattu käyttämättömänä. Tilalle istutetaan sembra- ja monenlaisia vuorimäntyjä, aluskasveiksi ja joukkoon kukkivia pensaita. Vehreyttä

Nyt kun sanotaan, että lesbous ja homous ovat normaaleja ihmisluontoon kuuluvia asioita, miksi niitä tuodaan koko ajan esille eri medioissa? Näin niistä tehdään epänormaalia ja erikoista, kun niitä julkisuuden takia kuulutetaan kaikille. Heterot eivät saa eivätkä tarvitse tällaista julkisuutta. Miksi siis homoseksuaalit julistavat omaa seksuaalisuuttaan, jos se on normaali asia? Erkki

Näin lähetät tekstiviestin

Lähetä viesti numeroon 13331. Viestin alkuun kirjaimet MI ja välilyönnin jälkeen mielipiteesi, nimimerkki ja lopuksi nimi, osoite ja paikkakunta ilman kappalejakoa. Operaattori perii normaalin maksun.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut