Kaupungissa on liian vähän istumapaikkoja kulkijoille, ainakin syrjemmällä

16.7. 5:00

Hervannassa Tampereella häiriköt pysäkinpenkillä kiusaavat. Onko kellään tullut mieleen, että he istuvat siinä ihan vaan siitä syystä, että se on ainoa penkki siinä kohden. Koko kaupungissa on liian vähän istumapaikkoja kulkijoille, ainakin täällä syrjemmällä. Koronan varjolla vietiin loputkin levähdyspaikat. Kaikkien istuimien ei tarvitsisi olla edes penkkejä, muitakin vaihtoehtoja löytyy. Kun istuinpaikkoja on tarpeeksi, ei kenenkään tarvitse häiriköidä. Penkkifani

Miksi Tampereen maauimalan tiloissa ei ole saunaa? Moni sitä kaipaa ja turistit etsii. Uintikeskuksen sisätiloissa on pelkästään miesten puolella kolme saunaa koko ajan päällä. Yhden niistä voisi pistää huilimaan ja maauimalan yhteyteen oma yleinen sauna. Yhteinen ilo

Kaahari, joka pilasit perheemme illan yhtään jarruttamatta keskiviikkoiltana noin klo 21 rautatieaseman alikulkukäytävällä suuren vesilätäkön kohdalla. Toivon sinulle samaa. Läpimärät

Sain Tampereen yliopistollisesta sairaalasta lainaksi apuvälineet, joiden palautus kerrottiin onnistuvan myös Hatanpäälle. Siellä pyysin palautuksesta kuittausta, mutta sen antamisesta kieltäydyttiin jyrkästi. Minulla ei siis ole todistetta palautuksesta. Kuittaan postipaketin

Katselin mansikkamarkkinoita Tammelantorilla ja ihmettelin, kun avonaisten marjalaatikkoiden päällä ihmiset puhuivat ja yskivät. Eikö yksi laatikko voisi olla katselulaatikko ja toiset olisivat peitetyt esimerkiksi paperilla. Löysin Matin marjan tuotteet. Marjat olivat poimittu suoraan pellolta rasiaan, joissa olivat kannet päällä. Olivat täysin virheettömiä marjoja. Koronakausi

Taidan olla väärässä, kun olen luullut että ihminen on ainut eläin, joka pystyy tekemään hinnanmuutoksia. Nyt väitetään, että niitä muuttelee sota, markkinat, puute, tarjonta, kuivuus, tulvat. Eepi

Se, että Tampereen keskusta on roskainen, jäljet johtavat kyllä huonoon kotikasvatukseen! Siru

Kokoomuksen edustaja ehdotti lisää sosiaalisia etuuksia suomalaisille (AL 12.7.). Olisiko Marinin hallituksesta saanut vaikutteita, kun haluaa jatkaa lapsilisiä vuodella. Kiva, että kokoomuslainenkin on vasemmistohallituksen linjoilla. Itse en ymmärrä, miksi todella hyvätuloiset rikkaat saavat näitä tukia. Vaalit tulossa

Näin lähetät tekstiviestin

Lähetä viesti numeroon 13331. Viestin alkuun kirjaimet MI ja välilyönnin jälkeen mielipiteesi, nimimerkki ja lopuksi nimi, osoite ja paikkakunta ilman kappalejakoa. Operaattori perii normaalin maksun.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut