Tohloppijärven suopolulla ei ole mukava väistellä lujaa ajavia kaksipyöräisiä

6.6. 5:00

Kuka valvoo Tampereella Tohloppijärven ulkoilualueilla olevaa suopolun lenkkiä? Siellä ajetaan sähköpyörillä, läskipyörillä, jopa mopoilla. Eikös sen pitäisi olla myös liikuntarajoitteisille? Pyörätuoli ja polkupyörä sopivat huonosti ohittamaan kapealla polulla. Ei ole mukava kenellekään väistellä lujaa ajavia kaksipyöriäsiä. Ulkoilia

Milloin viimeksi kävit gynekologilla? Siitä on noin 26 vuotta. Eläke on 1 100 euroa kuukaudessa käteen, vuokran jälkeen jää sen verran, että vain huonosti pärjää, onneksi on kaupan hävipussit, 50 senttiä, moni muu tienaa vieläkin vähemmän. Aina rahaton

Nyt jos koskaan pitäisi olla perimättä ajoneuvoveroa tältä vuodelta polttoaineiden hintojen tolkuttomasta noususta johtuen. Sitä paitsi ajoneuvoveron piti alunperinkin olla väliaikainen, mutta eipä ollut. Polttoaineiden uskomattomilla hinnoilla tulee olemaan vakavat seuraukset koko yhteiskunnalle. Haloo hallitus

Kun tämä Ukrainan sota joskus loppuu ja siirtyy historiankirjoihin viimeistään silloin Putin saa tuomionsa ja pääsee Hitlerin kaltaiseksi hirviöksi. Tuomo

Morossa juttu tekotikkojen ruuvaamisesta Annalan Kuuselanpuistossa, kunhan ensin on kaadettu puut, jossa oikeat tikat ovat viihtyneet. Tätä kutsutaan elävöittämiseksi. Joku ajatusten Tammerkoski tästäkin ideasta palkkansa saa. Mikään ei enää yllätä

Arto (AL 1.6.) kaipasi kisavoitosta kunnon korvausta talkooväelle. Olin mukana talkoilemassa ja mielestäni sain erinomaisen korvauksen: lämpimän ruuan jokaisessa työvuorossa, bussikortin koko Nysse-alueelle, kaksi lippua peliin (ei Suomen) sekä vaatepaketin, johon sisältyi t-paita, huppari, softshell-takki ja lippis. Ensi vuonna uudestaan

Nimimerkki Miten on, onhan se selvää, jos asuu jonkun tapahtumapaikan lähellä, että meluhaittaa saattaa aika-ajoin tulla. Onneksi on olemassa vaihtoehtoisia asuinpaikkoja. Oma valinta

Miten jonkun maan johtaja vaatii Suomelta ja Ruotsilta sitoumuksia, joita ei vaadi muilta Nato-jäseniltä. Eikö se ole lapsellista kiusantekoa. Maalaispoika

Miksi Nysse ei voi laittaa Teiskon 90-vuoron aikatauluihin mainintaa Kirkkotien Pali- yhteydestä. Nyt näyttää siltä, että bussilla ei pääse ja väki turvautuu omaan autoon. Pali-autot ja bussit kulkevat tyhjänä. Kaupungilla varaa tuottaa tällaista palvelua?

Haluavatko Turkki ja Venäjä vähentää Ukrainan sodan huomiota, kun keskustelevat näkyvästi Turkin mahdollisesta hyökkäyksestä Syyriaan. Mitähän herrat keskustelevat puhelimessa. Nato-maa Turkki tykkää kaveerata Venäjän kanssa ja muutenkin laittaa lusikkaansa joka soppaan. Hienoja maita molemmat

Vastauksia pyöräilyyn, en tietenkään vihaa ketään, kulkee millä tahansa, mutta olisi ollut suotavaa, jotta Hämeenkatu olisi suunniteltu toisin, ihmisystävälliseksi. Jalankulkijaa on helppo väistää, kun vauhti ei ole kova. Ajattelija

Oikeusasiamies on huolissaan perusoikeuksien toteutumisesta, kun uutta passia pitää jonottaa. Pitäisi olla enemmän huolissaan siitä, kun virallinen käteinen raha, euro, ei kelpaa joka paikassa. Tämä rikkoo selvästi perustuslakia ja syrjii osaa kansasta. Tarttis tehdä jotain

Antakaa urkujen pauhata -nimimerkki (AL 3.6.) kaipaa urkujen soittoa kirkkoihin. Olen täysin samaa mieltä! Muita soittimia käytetään aivan liikaa. Miksi? E-R

Näin lähetät tekstiviestin

Lähetä viesti numeroon 13331. Viestin alkuun kirjaimet MI ja välilyönnin jälkeen mielipiteesi, nimimerkki ja lopuksi nimi, osoite ja paikkakunta. Operaattori perii normaalin maksun.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut