Hatanpään valtatiellä pysäkkikatokset on sijoitettu vaarallisesti

2.5. 5:00

Kuka on vastuussa pysäkkikatosten sijoittelusta Hatanpään valtatiellä? Härmälän suuntaan mennessä sekä Vihilahden että Hatanpäänpuistokujan kohdalla olevat pysäkkikatokset on vedetty pois tien reunasta, ja pyörätie kulkee bussiin nousevien sekä poistuvien ihmisten välistä. Läheltä piti tilanteita on jo ollut. Lisänä ovat vielä potkulaudat. Olisiko aiheellista tehdä korjausliike ja siirtää katosta niin, että kevyen liikenteen väylä kulkee takaa. Ettei vaan sattuisi pahasti

Kaupunkia siivotaan MM-kisaturisteille. Kisat kestävät pari viikkoa. Tamperelaiset saavat elää sotkun keskellä 50 viikkoa! Siisteys pysyy pitämällä, ei tekemällä

Kun nyt vaaditaan lisää palkkaa, voisiko työtön osatyökyvyttömyyseläkeläinenkin saada kohtuullisen toimeentulon? Tulot ovat osaeläke 699 euroa/kk bruttona, työmarkkinatuki 40 euroa/kk, asumistuki 320 euroa/kk eli yhteensä 1059 euroa/kk. Tästä kun lyhentää asuntoa 544 euroa/kk, elämiseen jää 515 euroa/kk. Kirjoitan kaikkien niiden puolesta, jotka eivät jaksa vaatia, ovat monisairaita ja usein masentuneitakin. Suomalainen sosiaaliturva

Missä mahtavat olla verorahoilla ostetut kalliit punaiset kukkaruukut Hämeenkadulta? Eikö olisi jo aika laittaa paikoilleen ja istuttaa niihin kukkia. Toivon että ruukut hankkinut taho selvittäisi ruukkujen kohtalon. Tinke

Kesän lähestyessä ja kanssakäymisten lisääntyessä tulee muistaa, että suojaamaton seksi voi johtaa vauvaan. Ennakoidaan abortit ehkäisemällä epätoivottu raskaus. Raskauden keskeytys ei ole mikään läpihuutojuttu. Siinä särkyy sekä pieni ihmisalkio että tekijöiden sydämet. Nm

Maanviljelijät: On koittanut viimeinen hetki kaivaa ruostumaan päässeet kyntöaurat, äkeet, kylvökoneet ja jyrät esiin ja huoltaa ne. Suoraviljely pitää lopettaa. Maan pintakerros on kovaa ja ravinteetonta pintaraapimisen jäljiltä. Jos ei edellä mainittuja töitä tehdä, avustuksia on turha anoa. TK

Tullintoria rempattu ja siistitty. Toivottavasti hiipparitkin löytävät uuden paikan oleilla. Huppupäiset pyörivät nurkissa ja luovat ympäristöön pelokasta ilmapiiriä. Asiakas

Nimimerkille Lähinnä pyöräilijä: Nythän on asenne kohdallaan. Sitten kun tulee kaksi kovapäistä vastakkain, kumpaakohan törmäyksessä sattuu enemmän? Kyllä liikenne on yhteispeliä. Sitä asennetta tarvitsevat kaikki tienkäyttäjät. Pyöräilijä

Keskusteltaessa hoitajien palkoista tulisi keskittyä peruspalkkaan, joka on tällä hetkellä noin 2 500–2 700 euroa/kk. Kaikille ammattiryhmille korvataan pyhä-, viikonloppu- sekä yötyö. Hoitajien pitäisi ilmeisesti tehdä tämäkin työ pelkällä peruspalkalla. Vaativaa hoitotyötä tehdään tosin myös pelkällä peruspalkalla muun muassa neuvoloissa. Nyt on aika

Miten voi ensimmäisellä luokalla olla niin paljon läksyjä, että niiden tekemiseen menee puolitoista tuntia? Vanhemmat ovat huolissaan lastensa jaksamisesta. Läksyt voivat tulla vastenmielisiksi, kun niitä on liikaa. Missä on oppimisen ilo? Eläkkeellä oleva erityisopettaja

Olen Koskinen-fani ja lukenut kaikki kirjat. Minua ihmetyttää tv-sarjassa ylenpalttinen kiroilu. Kirjoista sitä ei löydy. Mitähän käsikirjoittaja on tällä tavoitellut? Saisiko vastauksen

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut