Tekstarit: ei ketään voi pakottaa rakkauteen, eikä toista voi kahlita - Tekstarit - Aamulehti

Ei ketään voi pakottaa rakkauteen, eikä toista voi kahlita

5.12.2021 6:30

Kiitos Coxan henkilökunnalle hyvästä hoidosta polven vaihdossa. Room 20

Tehdäänkö muun väristä peltiä kuin harmaata? Oli mikä halli hyvänsä niin aina harmaata. Elämme puoli vuotta vuodesta pimeydessä joten kyllä rakentamisessa voisi käyttää värejä! Mami

Suhteessa koronarajoituksiin kilpailee kaksi perusasennetta, "Minä Yksilö" ja "Me Yhteisö". Kummalla puolella olet silloin kun ulkoinen vaara (luonnon katastrofi, sota tai kulkutauti) uhkaa kansakuntaa? Kummalla asenteella kansakunta pärjää paremmin? Elämää nähnyt

Nimimerkki Tutkimisen paikka 29.11., mainitsit tärkeät tutkimusen paikat. Lisäisin Onkiniemen viereisen Santalahden radan alapuolisen ranta-alueen pilaamisen teillä ja seinä seinään rakentamisella. Koirapuisto 1 hehtarin alue, kalliisti rakennettu parhaalle paikalle, johon pitää rakentaa vaikka leikkipuisto, koirat metsään tai Kauppiin. Tuo ranta-alue on kuin jättömaa-alue, joka täysin epäonnistunut. Asutuksen edessä korkeat kaiteet, keitä varten talot rakennettu, on kuin vankila-alue. Järkyttävää arkkitehtuuria

Koronapassin tarkistaja! Muistathan tarkastaa myös passin haltijan henkilöllisyyden. Pelkkä passi ei riitä, samaa QR-koodia voi käyttää useampi henkilö. Kiitos rokotetuille

Onko tahallista jättää huomioimatta talvirenkaiden käytön tutkimukset? Tutkimukset puoltaa selkeästi kitkarenkaiden käyttöä. Nastarenkaiden asiaa väkisin pidetään esillä, vaikka tutkimukset osoittaa muuta. Teiden puolesta

Times, they are changing laulaa Dylan. Suomen kielen rakenteeseen ei kuulu subjektin toistaminen pronominilla. Radiosta ja televisiosta poimittua: ”Meri, se on kiehtova elementti.” ”Tarinoita, niitä olemme kertoneet aina”. Tähän syyllistyvät ennen kaikkea televisiojuontajat. Korvaan särähti myös kun E. Lawson, opettaja, haastatteli Eero Aarniota muuten teititellen, mutta käytti ilmaisuja "olette olleet" ja " olette nähneet", jotka ovat monikkomuotoja. Eikö koulussa enää opeteta kielioppia? Kieli-intoilija

Viekää patjat Tampereen valtuuston kokoukseen ja antakaa edustajien istua niillä kun keskustelevat nuorten mielenterveyden tilasta. Uskon, että asia menisi kaikille paremmin perille. Tarttis tehrä jotain

Kun korona alkoi, hallituksella oli ykkösenä ihmisten terveys, mutta nyt ykkösenä raha ja toisena vasta terveys. PP

Ikurin Virelän kenttä! Uudet jäät ja valoisa paikka ulkoilla. Mutta, mitä ihmettä? Kenttää kiertävän aidan välit erityisen suuriaukkoista verkkoa. Lujaa ammuttu kiekko kääntyessään pystyasentoon sujahtaa aukosta läpi ja osuu tietenkin tuurin pahimmillaan ollessa ohikulkijaa päähän. Korjatkaa pikaisesti ainakin pukusuojan sivusta. Kulkija

Aamun katuvaloissa loistaa lumikiteet kuin tähdet öisellä taivaalla! Luonnon taidetta

Olen miettinyt, miten järjestetään Nokia-areenan yleisön turvallisuus koronan suhteen? Paljon näkyy olevan huolta liikennejärjestelyistä, mutta miten hoidetaan 13 000 ihmisen koronaturvallisuus. Onko koronapassi tarkastus ja maskipakko? Vaikka ei lauleta niin kyllä huudetaan. Syntyyköhän jonotusta? KK

Miksi eläkkeitä ei sidota keskimääräisiin palkankorotuksiin? Seuraisi yleistä palkkakehitystä ja turvaisi ostovoiman. Lainsuojattomat

Luonnonjäärata Alasjärvelle. Uimarannan laituri toimii penkkinä. Parkkialue on ja bussipysäkki vieressä, auraaja puuttuu? Rusettiluistelija

Mikä siinä koronapassissa nyt on niin vaikeaa? Voi hyvänen aika

Vuohenojalle ratikkapysäkki – ja joutuin! Bussin ja ratikan yhdistelmällä sujuisivat Messukyläntien suunnalta matkat Tampereen keskustaan tai takaisin silloinkin kun areenan happeningit torppaavat bussien reitit. Siltatöistä ei tosiaan ole apua liikennepulmaan. Elämää myös areenan ulkopuolella

Tv:ssä Darcey&Stacey, upean näkösiä, mutta täysin kahjoja, varsinkin Darcey, aina itkemässä, ei ketään voi pakottaa rakkauteen, eikä toista voi kahlita, minäkin tässä vain odottelen jospa se kiva kaveri jostain nurkan takaa pöllähtäis eteni. Yksin

Koronan leviämistä voisi vähentää päästämällä kaksi kertaa rokotetutkin koronatestiin. Rokotettu voi tietämättään levittää tautia, kun testiin ei ole mahdollisuus päästä. Tahtomattaan ehkä tartuttava

Missä ovat nyt ne hallituksen "me hoidimme pandemian" -ministerit, jotka vuosi sitten olivat joka päivä monta kertaa tv:n "uutisissa"? Se poliittinen vastuu , heko heko

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut