Tekstarit: Näemmä jopa maapallon voi uhrata, kunhan omat intressit toteutuvat - Tekstarit - Aamulehti

Näemmä jopa maapallon voi uhrata, kunhan omat intressit toteutuvat

28.11.2021 5:30

Glasgow'n kokouksen tulos ei suuremmin yllätä, mutta masentaa sitäkin enemmän. Jälleen tuli todistetuksi, että poliittisilla päätöksillä saadaan parhaimmillaankin aikaan vain laihoja kompromisseja. Näköalattomuus hallitsee. Tieteelliset faktat, vakavat vetoomukset ja kansalaisten hätähuudot kaikuvat kuuroille korville. Näemmä jopa maapallon voi uhrata, kunhan omat intressit toteutuvat. Tähän päätelmään tulee, kun miettii, miten paljon Pariisin sopimuksen lupauksista on lipsuttu. Toivo on meissä kuluttajissa. Ostamalla vain vastuullisesti tuotettuja palveluita ja tuotteita kulutus ohjautuu ilmaston ja ympäristön kannalta oikein. Vaan teemmekö niin? Vai annammeko itsekeskeisyyden ja ahneuden ohjata tekojamme, edelleen? Valinta on meidän jokaisen

1300-luvulla rutto riehui ja syyllisiä olivat muun muassa syntisesti pukeutuneet naiset, joiden takia Jumala rankaisi. Lihallisia iloja piti välttää. Nyt pahiksia ovat jälleen naiset (hoitajat) ja 'syntiset' riennot, vaikka eniten rokottamattomia on miesvaltaisilla aloilla, joilla ei voi edes tehdä etätöitä. Kun mikään ei muutu

Black Weekend, Black Friday, Superdry, Outdoor - Store. Onko joku näistä sanoista kielletty suomenkielisenä? Vai mistä on kyse? Ihmettelijä

Kelpaako sen koronatodistuksen kanssa ajokortti henkilötodistukseksi vai pitääkö isokokoista passia kuljettaa mukana hukattavana? Ei erikseen kallista kuvallista henkilötodistusta

Oliskohan nuo kirjepostinjakelun ongelmat seurausta siitä, että postinjakajia ei ole opastettu kunnolla työhön? Paljonhan pitkän linjan postilaisia vaihdettiin halvemmalla työskenteleviin, mikä kertoo työn arvostuksesta työnantajan puolelta. Pieni palkka ja huono arvostus ei innosta parhaisiin tuloksiin eikä pitkiin työsuhteisiin. Luotettavuutta postiin ei myöskään kasvata se, että jakeluvirheitä tapahtuu usein samoille asiakkaille, niitä pahoitellaan kyllä, mutta parannusta ei tapahdu. Luotettava posti takaisin

Rikosseuraamuslaitos työtä vankiloihin! Suuri osa vangeista ei osaa eikä ymmärrä työn parantavaa voimaa! Osa ei ole koskaan tehnyt normaalia työtä, joten herääminen aamulla ja väsyminen työstä on heille vierasta. Esimerkiksi yrttien ja muiden maustekasvien kasvatus, puulaatikoiden valmistus näiden muovilaatikoiden tilalle, jotka eivät kestä käyttöä lainkaan. Myös puuleluja muovikrääsän tilalle. Osaisiko joku tuunata kirppisvaatteita, kutoa kunnon mattoja, jotka muuten maksavat utopistisia summia! On loputon lista, mitä he voivat tehdä ja samalla vähentää heistä koituvia kuluja. Työ antaa uskon omiin kykyihin! Mami

Olen usein Ihmetellyt, miksi juomaveden joukkoon (muun muassa Näsijärvi) saa ohjata ihmisestä tulevat ulosteet, puhumattakaan muista jätevesistä. Eivät ne ihan ongelmattomia ole, vaikka puhdistetaankin. Esitänkin, että vesiklosetit pikkuhiljaa kielletään kokonaan ja siirrytään käyttämään kompostivessoja. Nehän ovat nykyisin jo ihan toimivia, ja näin meiltä jää tuleville sukupolville puhtaat juomavedet. Ukko

Voi kun areenan jäälle maltettaisiin tatuoida mainoksia kohtuudella eikä nykytyylin mukaisesti. Olisi silmälle mukavampi ja kiekonkin joskus näkisi. Ottakaa oppia vaikka NHL:stä, siellä sentään näkyy valkoistakin mainosten välistä. Vaan turha lie toivo? Kohtuudella

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut