Tekstarit: Lemmikkien ruuasta syntyy melkoinen hiilijalanjälki - Tekstarit - Aamulehti

Lemmikkien ruuasta syntyy melkoinen hiilijalanjälki

15.11. 6:30

Suomessa on noin 1 500 000 koiraa ja kissaa. Jos yksi lemmikki syö päivässä 20 grammaa lihaa, kuluu päivässä niiden aterioihin 30 000 lihakiloa ja vuodessa 10 950 000 kg. Kyllä siitä syntyy jo melkoinen hiilijalanjälki. On muistettava, että koirat ja kissat eivät ole vegaaneja. Haaviston huhuilija

Sammonaukion risteys Tampereella on täysi fiasko. Jotain tarttis tehdä. Ensiapuna voisi korvata Sammonkadulle kääntyvien liikennevalon kolmiolla. Näin jalankulkijoilla voisi olla vihreä aina silloin kun on Teiskontien suuntaista liikennettä. Turhaan joka suuntaan punaiset

Kuten digiyhteiskunta syrjii huono-osaisia, samaa tekevät tulevat sotelait pikkukunnille. Kymmeniltä asukasluvultaan pieniltä kunnilta tulee puuttumaan edustus tulevissa aluevaltuustoissa. Tämä koskee myös Pirkanmaata. Sen sijaan iso kunta voi määräenemmistöllään päättää yksin asioista. Tämä vaikuttaa varmaan myös äänestysaktivisuuteen. Demokratiavaje

Suomessa kettutytöt valvoo minkkitarhoja paremmin kuin kukaan vammaisten ja vanhainkotien asukkaita. Raha puhuu tässäkin asiassa. Ennen oli paremmin. Pois silmistä pois mielestä. On ihailtavaa, että vammaista lasta tai vanhusta hoidetaan kotona niin kuin ennevanhaan. Mutta Audin ja Bemarin takapenkit ovat ahtaita heille. Koira tai golfpakki mahtuu. Lankkipoika

Raitsikka numero 1, voisiko raitsikka ajaa joka toisen vuoron Sorinaukiolle ja joka toisen Hämeenpuistoon ainakin iltapäivisin. Raitsikka yleensä tyhjenee Koskipuistossa ja porukat kävelee rivissä kohti Keskustoria. Yksi monista taysilaisista

Missä menee bensan hinnassa kipuraja siihen, että vanhoilla romuautoilla hupiajelu tai liikennevaloista päätön kiihdyttely loppuisi? Toivottavasti se raja saavutetaan hyvin pian! Nousee nousee

Miksi puhelinoperaattorit rankaisevat asiakkaitaan paperilaskun toimitusmaksulla? Kaikilla ei ole tietokonetta eikä taitoa sitä käyttää. Päättäjät, jotka olette lain laatineet, joka mahdollistaa tällaisen käytännön, miettikää, onko tämä tasa-arvoa. MVS

Tampereen historiallinen miljöö, Frenckellin tehtaiden ja johtajan asunnon välinen puisto on palautettava. Polttimonkadun ahdasta kulmaa ei saa tuhota rakentamalla. Hildenin taidemuseolle on parempi sijainti Pyynikintorin puistossa. Nyt on korkea hetki välttää ympäristötuho. Kaupunkikuva

Vero ja verotus sanat olisi hyvä korvata "yhteinen raha" ja "yhteinen hyvä" sanoilla, tällöin veronkiertäjät ja veronvälttelijät saisivat sen huomion, joka heille kuuluu. Aution Jykä

Lukashenko uhkaa Putinin luvalla sulkea kaasuputken. On vain ajan kysymys, koska Putin käyttää samaa. Joko nyt on selvää pysyä riippumattomana Venäjästä ja sen vasallivaltioista. Sinisilmäisyyttä

Lukio ja ylioppilaskirjoitukset ovat kärsineet inflaation. Lukuisia kertoja voi uusia ja hajauttaa kokeet. Osa koko ideasta on hävinnyt. Suoriutumisen osamittari on materiaalin määrä, valinta ja aikasuoritus. Ei yliopistossa tule kymmentä vuotta maleksia kaikki tuplaten. Kaksi ja puoli vuotta kerralla kaikki aineet muutaman viikon sisällä ja yliopisto neljä ja puoli vuotta. Siihen pitäisi pyrkiä ja kyetä. Ja sitten töihin maksamaan veroja ja rakentamaan yhteiskuntaa. Näin on

Ylen ajankohtaisissa ohjelmissa on jatkuvasti taustalla erilaista musiikintapaista, rummun hakkaamista, ulinaa, joka vaikeuttaa puheen kuulemista. MOT ja monet muut ohjelmat olen jättänyt tämän älämölön takia katsomatta. Esimerkiksi BBC tekee laadukkaita asiaohjelmia ilman taustaääniä. Toivottavasti MTV3 ja Alfa alkavat kilpailla Ylen kanssa. Saataisiin huonompikuuloisille katseltavaa. Olen Ylelle kirjoittanut huonosti tehdyistä ohjelmista, mutta eipä ole vastausta tullut. Yleveron maksajana vaadin, että rahoilla tehdään laadukasta ohjelmaa. Ylen antiin kyllästynyt

Maakuntahallitus on myöntänyt Oriveden kaupungille retkimatkailun digitaaliseen kehittämiseen 60 000 euroa + kaupunki käyttää siihen omiaan 15 000 euroa. Uusittavan Paltanmäensillan suuren kustannuksen lisäksi "juokseviin villasukkiin" on varattu 60 000 euroa! Kuka tai mikä taho rahoittaisi kahden juuri lakkauttamispäätöksen saaneen kyläkoulun korjaukset ja koulujen säilymisen? Onko rahaa piilossa?

Yritin varata pöytää isommalle seurueelle Tampere-talon suunnalta. Kaikkialla vain yksi kasvisruoka. Stella

Kiitos Tays gastroenterologian poliklinikan, operaatiohenkilökunnalle, ystävällinen, ammattitaitoinen lämminhenkinen palvelu kun siellä 11.11. asiakkaana kävin. Voimia ja iloa arkeen arvokkaan työn ääreen. Esa

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut