Kirjailija Juha Hurme esittelee Tampereen teattereiden varhaiset johtajat – He olivat ensimmäisen polven rämäpäisiä tekijöitä

Tampereen Teatteri ja Tampereen Työväen Teatteri kehittyivät 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä merkittäviksi taidelaitoksiksi varsin kirjavan johtaja-aineksen alaisina.

Pontus Artti oli Tampereen Teatterin johtaja, Tilda Vuori ja Aarne Riddelin, myöhemmin Orjatsalo, Tampereen Työväen Teatterin johtajia.

14.5. 7:00

Tampereen Teatterin kolmas johtaja Pontus Artti järjesti Aleksis Kiven päivänä 10. lokakuuta 1905 unohtumattoman juhlanäytännön Seitsemästä veljeksestä. Alkajaisiksi näyttelijä Tilda Vuori esitti Eino Leinon traagisen runon Aleksis Kivi: ”Syntyi lapsi syksyllä – tuulet niin vinhasti vinkui – tuult’ oli koko elämä, nähnyt ei kesää, ei kevättä, eli vain syksystä jouluun…”

Aarne Riddelin oli Tampereen teatterielämän suuria voimahahmoja. Vuoden 1905 Seitsemän veljeksen juhlanäytännössä Tampereen Teatterissa Riddelin, myöhemmin Orjatsalo, näytteli Juhania.

Sitten nähtiin Seitsemän veljestä teatterinjohtajan näyttämölle sovittamina viitenätoista kohtauksena. Juhanin roolissa mellasti Aarne Riddelin, myöhemmin Orjatsalona tunnettu.

Näyttelijä Tilda Vuori johti Tampereen Työväen Teatteria vuodesta 1906.

Pontus Artilla, kirjailijalla ja kirjallisuuden tuntijalla, ei ollut juurikaan teatterikokemusta, mikä tuotti juhlailtaan oman yllätyksensä myös tekijätiimille: kun esitys kerran pääsi alkuun, se ei meinannut loppua millään. Jokaisessa kohtauksessa oli oma lavastuksensa, joten näytös sisälsi neljätoista väliaikaa, jolloin näyttämölaitteet vaihdettiin. Tilanahtaus ja puuttuva koneisto hidastivat vaihtoja, ja esitys loppui vasta kello 3 yöllä.

Kivi-maratonin ”villiä voimaa” kuitenkin kehuttiin, ja Seitsemän veljestä esitettiin vielä yhdeksän kertaa, joskin vaihe vaiheelta, ilmeisen viisaasti, aina lyhyempinä versioina.

Pontus Tegström oli syntynyt vuonna 1878 Ylitorniossa nimismiehen poikana ja muuttanut sukunimensä Artiksi 1896. Pontus Artti jätti Tampereen Teatterin helmikuussa 1906 ja siirtyi lehtialan kautta yhteiskunnallisiin tehtäviin.

Suomen tasavallan presidentti Lauri Kristian Relander nimitti hänet lähettilääksi Moskovaan vuonna 1927. Neljä vuotta myöhemmin Pontus Artti siirtyi suurlähettilääksi Roomaan, mistä käsin hän hoiti diplomaatin tehtäviä loppuelämänsä ajan myös Turkissa, Bulgariassa ja Kreikassa.

Puoli vuotta Tampereen Teatteria luotsannut Pontus Artti kuuluu siihen kirjavaan, monitaitoiseen ja intohimoiseen 18 ihmisen joukkoon, joka omalla tärkeällä panoksellaan ja itsensä likoon pistämällä teki Tampereesta Tamperetta ja Suomesta Suomea 1900-luvun neljän ensimmäisen vuosikymmenen aikana.

Nämä mainitut 18 jaloa kansalaista johtivat vuosisadan alussa rinta rinnan syntyneitä Tampereen Teatteria ja Tampereen Työväen Teatteria toisen maailmansodan vuosiin saakka, jolloin molemmat teatterit olivat kehittyneet valtakunnallisesti merkittäviksi taidelaitoksiksi.

Tätä sekalaista sakkia yhdistää 2,67 mielenkiintoista seikkaa. Ensinnä, kukaan heistä ei ollut syntynyt Tampereella. Toiseksi, kaikki olivat ensimmäisen polven teatterilaisia, voittopuolisesti maanviljelijöiden ja duunareiden lapsia. Ja kaksi kolmasosaa heistä suomensi Pontus Karl Tegströmin tavoin nimensä yleisessä nimensuomennoshuumassa.

Tätä artikkelia kirjoittaisi herra Henrikson, elleivät esi-isäni olisi päätyneet Hurmeeseen samassa buumissa 1900-luvun alussa. Tampereen teattereiden varhaisista johtajista jo Jukolan Jussina mainittu Aarne Riddelin teki korkeimman profiilin nimenvaihdoksen. Hänen isänsä, ylimetsänhoitaja Alaric Riddelin käänsi nimensä Ritarsaloksi vuonna 1906. Kuriton näyttelijäpoika Aarne vastasi Orjatsalolla. Syiksi on arveltu kapinaa isää vastaan, kapinaa Venäjän sortovaltaa vastaan tai vasemmistosympatioita. Ehkä kaikkia näitä.

Suomesta tuli Suomi

Suomesta tuli Suomi, tasa-arvoa, demokratiaa ja itsetuntoa kohti kurotteleva kansalaisyhteiskunta 1800-luvun kuluessa. Teollistuneen Tampereen väkiluku räjähti vuosien 1870 ja 1900 välillä 7000:sta 36 000:een eikä kasvu suinkaan siihen tyssännyt. Innokasta väkeä riitti Suomen mittojen suurkaupungissa ja kasvukeskuksessa kahden kunnianhimoisen teatterin näyttämöille ja katsomoihin.

Teatteri oli 1900-luvun alussa, toisin kuin nykyisin, kiehtovaa ja kiihottavaa viihdettä, joka kiinnosti kaikkia kansankerroksia. 1880-luvulta lähtien kaupunkeihin ja maaseudulle oli syntynyt seurantaloja joka niemeen, notkoon ja kortteliin. Oli raittiusseuraa, vapaapalokuntaa, työväenyhdistystä, nuorisoseuraa, maamiesseuraa, urheiluseuraa, pienviljelijäseuraa, Martta-seuraa, kotiseutuseuraa ja tiesmitäseuraa. Ja jokaisen seurantalon juhlasalin päädyssä oli näyttämö. Niistä muodostui parintuhannen teatterin valtakunnallinen verkosto.

Tampereen Teatterin toiminta alkoi Raittiustalon ja vpk:n talon tiloissa, kunnes komea teatterirakennus nousi paalupaikalle kaupungin keskipisteeksi vuonna 1912. Työväen Teatteri toimi Hämeenpuiston työväentalossa, jonka kylkeen valmistui vuonna 1985 nykyinen TTT:n päänäyttämö.

Johtajat jakautuivat ällistyttävän epätasaisesti kahden rehdisti keskenään kilpailevan teatterin välillä: Tampereen Työväen Teatterilla oli neljä johtajaa vuosina 1906–1940, kun Tampereen Teatterilla johtajia oli peräti 15 kappaletta kaksi vuotta pitemmällä ajalla 1904–1940. Aarne Orjatsalo on kummassakin sarakkeessa laskuissa mukana, koska hän johti sekä Tampereen Teatteria (1906) että Tampereen Työväen Teatteria (1917).

Miesvaltaisen johtajaporukan kolme voimanaista ansaitsee tarkemman esittelyn.

Tässä miesvaltaisessa porukassa on kolme voimanaista, jotka ansaitsevat tarkemman esittelyn: Elli Tompuri, Tilda Vuori ja Mia Backman.

Kymenlaakson Vehkalahdessa maanviljelijäperheeseen syntynyt Elli Tompuri toimi 25-vuotiaana Kansallisteatterin, Svenska Teaternin ja Tampereen Teatterin läpimurtorooliensa jälkeen kevätkauden 1905 Tampereen Teatterin johtajana, kun hänen edeltäjänsä, teatterin perustaja Kaarle Halme (alun perin Sundgren) oli eronnut riitaannuttuaan johtokunnan kanssa. Kärhämät aiheutti Halmeen luja kurinpito, jotta näyttelijöiden juopottelu saataisiin aisoihin.

Elli Tompuri sai lyhyellä kaudellaan innostunutta kiitosta työyhteisöltä, kriitikoilta ja yleisöltä. Tie vei Tampereelta Eurooppaan. Wienissä opiskellut ja sen jälkeen kahdessa saksalaisessa teatterissa näytellyt lahjakas ja rohkea tasa-arvotaistelija Tompuri näytteli monikymmenvuotisen uransa aikana suomeksi, ruotsiksi, saksaksi, englanniksi ja ranskaksi. Tämä on aivan hämmästyttävä saavutus.

Värjärin tytär Matilda Blom syntyi Kuopioon, Minna Canthin kaupunkiin, missä innostui teini-iässä 1880-luvulla teatterista. Kuopio oli tuolloin, eikä vähiten Canthin ansiosta, varsinainen kulttuurikeskus, joka haastoi Helsingforsinkin vireydellään. Matilda sai 18-vuotiaana kiinnityksen Suomen Kansanteatteriin, jossa esiintyi taiteilijanimellä Tilda Raitio.

Matildasta tuli näyttelijä isän ankarasta vastustuksesta huolimatta. Raitio-nimi liittyi toisaalta fennomaaniseen muotivirtaukseen ja toisaalta suojeli Blomin sukua skandaalilta. Naisnäyttelijöihin kohdistui ennakkoluuloja ”siveettömyydestä”, koska teatteri oli niitä harvoja paikkoja, joissa sukupuolet työskentelivät julkisesti yhdessä.

Tilda Raitio meni naimisiin ”Tampereen ensimmäisen taidemaalarin” Kaarlo Vuoren (alun perin Höllberg) kanssa, ja vuonna 1906 hänet valittiin Tampereen Työväen Teatterin johtajaksi. Kaarlo Vuori toimi kuolemaansa vuonna 1914 asti vaimonsa työtoverina, teatterin ”dekoraatiomestarina”, rakentaen kulisseja, maalaten fondeja ja suunnitellen pukuja.

”Tolstoistiksi” tunnustautunut Tilda Vuori satsasi taiteelliseen ohjelmistoon ja uskoi yhteiskuntaluokkien rauhanomaiseen rinnakkaiseloon ja ristiriitojen vähittäiseen häivyttämiseen. Tämä linjaus ei miellyttänyt kaikkia työväenyhdistyksen johtokunnassa, jossa kaivattiin lisää aatteen paloa ”köyhälistön taidelaitokseen”. Kansan lehden päätoimittajan Kaapo Murroksen (alun perin David Gabriel Ahlqvist) johtamat politrukit savustivat Vuoren ulos keväällä 1909. Kaapo Murros johti itse teatteria syksyn 1909 rysäyttäen taiteelliseen ja kaupalliseen haaksirikkoon. Tilda Vuori pyydettiin takaisin johtajaksi, ja hän nosti ohjaten ja kouluttaen toiminnan uudelle taiteelliselle tasolle.

Vuonna 1917 suomalainen yhteiskunta repesi kahteen leiriin, ja kärjistynyt poliittinen tilanne kuohui myös Tampereella, 45 000 asukkaan duunarikaupungissa. Tilda Vuori joutui väistymään TTT:n johdosta ja hänen tilalleen valittiin avoimen poliittinen Aarne Orjatsalo. Tilda ei hellittänyt vaan ehti johtaa vielä Turun, Kuopion ja Kotkan teattereita, kunnes hänen elämänsä päättyi struumaan 1922.

Janakkalalaisen puusepän tytär Amanda Maria ”Mia” Backman oli jo tunnettu diiva ja teatterinjohtaja, kun hänet kutsuttiin 37-vuotiaana Tampereen Teatterin johtajaksi sisällissodan jälkeen syksyllä 1918. Uuden johtajan koti pysyi Helsingissä, jossa hänen poikansa Fritz-Hugo jatkoi koulunkäyntiään. Tämä seikka ei kuitenkaan häirinnyt yksinhuoltajaäidin aktiivista panosta Tampereen seuraelämässä, juhlissa ja järjestötoiminnassa, ja energistä otetta teatterin johdossa.

Mia Backman ehti näytellä Tampereella isoja, menestyksekkäitä rooleja. Operetit tulivat mukaan ohjelmistoon ja upposivat yleisöön kuin häkä. Kesän 1920 ajan Mia Backman kierteli Eurooppaa hakien ”uusia vaikutelmia”. Hän palasi Tampereelle intoa puhkuen apulaisjohtajanaan Bertha Lindberg, josta kehittyi myöhemmin merkittävä teatteripedagogi. Teatteri jatkoi hyvällä menestyksellä, ja Mia Backman poistui Tampereelta keväällä 1921 voittajana.

Vuonna 1945 hänelle myönnettiin kaikkien aikojen ensimmäinen Pro Finlandia -mitali. Hänen poikansa, myös Pyynikin kesäteatterissa ohjaajana vieraillut ja teatterinjohtajana kunnostautunut Fritz-Hugo Backman sai Pro Finlandia -mitalin vuonna 1962. Sekä äiti että poika näyttelivät kumpikin uransa aikana useita elokuvarooleja.

Mia Backmanissa oli sellainen lataus rohkeutta, elämäniloa ja räiskettä, että se piristää Tamperetta kulttuurikaupunkina sadan vuoden takaakin.

Teatterimuseo

Lisää jännittäviä tietoja tamperelaisen teatterielämän historiasta löytyy teatterineuvos Esko Raipian ja Tampereen Eino-klubin aktivistien perustamasta virtuaalisesta Tampereen Teatterimuseosta, jonne Juha Hurme on kirjoittanut pieniä muotokuvia TT:n ja TTT:n varhaisista johtajista.

Verkossa: www.tampereenteatterimuseo.fi/

Pontus Artti oli Tampereen Teatterin kolmas johtaja. Hän jätti teatterin helmikuussa 1906 ja siirtyi lehtialan kautta yhteiskunnallisiin tehtäviin. Vuonna 1927 hän aloitti lähettiläänä Moskovassa.

Näyttelijä Elli Tompuri toimi kevätkauden 1905 Tampereen Teatterin johtajana. Hän sai lyhyellä kaudellaan innostunutta kiitosta työyhteisöltä, kriitikoilta ja yleisöltä.

Näyttelijä Mia Backman kutsuttiin Tampereen Teatterin johtajaksi syksyllä 1918. Ohjelmistoon tulivat tuolloin operetit, ja yleisö innostui niistä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut