Poikakoodi saa Aamulehden arviossa kolme tähteä - Teatteri - Aamulehti

Poikakoodi vyöryttää katsojan syliin kaaoksen, jonka teini-ikä tuo perheeseen tullessaan – lue esityksen arvio tästä

Teatteriarvio: Tampereen Työväen Teatterin kantaesitys muistuttaa, ettei valkoisen heteromiehen osakaan ole automaattisesti onnekas. Odotusten ja ennakkoluulojen ristituli syö etenkin ajattelevaa nuorta.

Kahden aikuistuvan lapsen (Verneri Lilja ja Heidi Kiviharju) äiti (Minna Hokkanen) huomaa ainakin hetkittäin toivovansa, että lapset lentäisivät jo pesästä.

17.9. 15:31

Teini-ikäisen lapsen vanhemmuus ei vaikuta pätkääkään houkuttelevalta. Noin kolmessatoista vuodessa suloisista lapsista kasvaa vihaisia muukalaisia, joiden puhetta ei ymmärrä, ja joita on mahdoton miellyttää.

Toisaalta teinin rooli on vähintään yhtä karmea. Kavereiden, hormonien ja yhteiskunnan vaatimukset vyöryvät niskaan samalla, kun vanhemmat muuttuvat noloiksi idiooteiksi, joille on turha edes yrittää puhua mistään.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos