Tampereen Torni-hotellissa kaksi palohälytystä lyhyen ajan sisällä: rakennus tyhjennettiin jo toistamiseen ihmisistä

Pelastuslaitos kävi neljän yksikön voimin paikalla tutkimassa hälytyksen syytä. Muutamaa tuntia myöhemmin, puoli kahden aikaan iltapäivällä uusi palohälytys tyhjensi hotellin toistamiseen.

Hotellin ulkopuolella oli silminnäkijän mukaan parisataa ihmistä. Kuva on otettu noin kello 10.40.

| Päivitetty

Aamulehti

Tampereen Torni-hotelli tyhjennettiin perjantaina kahteen kertaan ihmisistä palohälytysten takia. Ensimmäinen hälytys tuli kello 10:n jälkeen ja toinen puoli kahden jälkeen iltapäivällä.

Aamupäivällä palohälytyksen sattuessa paikalla olleen taksinkuljettaja Juhani Skogbergin mukaan ulkona oli puoli 11:n jälkeen parisataa ihmistä. Ihmisiä oli kokoontunut Vanhan veturihallin parkkipaikalle Ratapihankadun varteen. Osalla ihmisistä ei ollut ulkovaatteita päällään. Paikalla oli Skogbergin mukaan ainakin kaksi paloautoa ja ambulanssi.

Pelastuslaitokselta vahvistettiin tällöin, että hotellissa oli lauennut automaattinen palohälytin, ja pelastuslaitos kävi neljän yksikön voimin tutkimassa, mistä on kyse.

Päivystävä palomestari Johannes Valkama kertoo, että hotellissa ei ollut paloa, vaan kyse oli sprinklerijärjestelmän viasta. Sprinklerit eivät lauenneet, mutta järjestelmä aiheutti virheellisen palohälytyksen. Valkaman mukaan selvisi pian, että hotellissa ei ollut paloa.

Kello 11:n aikaan hotellista hälytyksen takia ulos joutuneet olivat päässeet jo takaisin sisälle.

Pelastuslaitos sai toisen hälytyksen hotelliin iltapäivällä. Valkama kertoo, että tällöinkään kyseessä ei ollut tulipalo, vaan se liittyi sprinklerijärjestelmän virhetoimintaan.

Tilanne oli ohi reilussa puolessa tunnissa.

Pelastuslaitos kävi paikalla neljän yksikön voimin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut