Kukkaruukku syttyi tuleen kerrostalon kuistilla Tampereen Tesomalla

| Päivitetty

Aamulehti

Muovinen kukkaruukku syttyi tuleen varhain torstaiaamuna kerrostalon alimman kerroksen kuistilla Tampereen Tesomalla. Palon syttymissyy ei ole tiedossa.

Pelastuslaitoksen mukaan tuli levisi kukkaruukusta kuistin puurakenteisiin, jotka ehtivät palaa noin neliön alueelta. Päivystävä palomestari Eetu Räsänen Pirkanmaan pelastuslaitokselta kertoo, että ensimmäinen yksikkö oli paikalla minuuteissa ja palo saatiin sammumaan jo alkuvaiheessa.

”Siinä oli useamman neliön puurakenne kuistin lattiassa, päällä parvekelinja ja lähellä alimman asunnon ikkuna. Kyllä siitä aika isot liekit olisi muodostunut, jos koko puurakenne olisi ehtinyt syttyä. Onneksi vauriot jäivät pieniksi.”

Hälytys tulipalosta tuli Tesoman Kohmankaarelle kello neljältä torstaiaamuna. Räsäsen mukaan osa kerrostalon asukkaista keräsi rytäkkään. Omissa asuinnoissaan olleille ei ollut vaaraa tilanteen aikana, eikä savu levinnyt porraskäytäviin.

Pelastuslaitos ja ensihoito varmistivat lopuksi että talon asukkailla oli kaikki hyvin kiertämällä porraskäytävät.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut