Uuden tekojääalueen rakentaminen on alkanut Tampereella – toisen paikan osalta joudutaan odottamaan lisäeuroja

Tampere on saamassa kaksi uutta tekojäärataa. Ahvenisjärvellä rakentaminen alkaa keskiviikkona. Mikäli lisärahaa ei saada, Lielahdessa rakentaminen siirtyy ainakin osittain ensi vuodelle.

Aamulehti

Tampereen Ahvenisjärven tekojääalueen ja tekojääkaukalon rakentaminen on alkanut. Luistelukunnossa ne ovat arviolta marraskuussa eli juuri ennen tulevaa luistelukautta.

Tekojääalueet rakennetaan Ahvenisjärven liikuntapuistoon Teekkarinkadun puoleisen tekonurmikentän kohdalle.

Rakennettavan alueen tekonurmi on pois käytöstä rakennustöiden ajan, mutta on käytössä jälleen ensi vuonna. Tenniskentät poistuvat kokonaan käytöstä kesäkuun alussa.

Tekojääkaukalon alla oleva maa-alue asvaltoidaan ja ensi kesänä se toimii koripallokenttänä. Muu alue palautetaan tekonurmelle.

Lielahti saa odottaa

Vastaavanlaiset tekojääalueet rakennetaan myös Lielahden kentälle, koulun läheisyyteen. Rakentamisen aikataulun oli tarkoitus olla sama kuin Ahvenisjärvellä, mutta eurot eivät riitä saattamaan sitä valmiiksi vielä tänä vuonna.

Tampereen kaupungin liikuntapaikkapäällikkö Mikko Heinonen kertoo, että lisärahan tarve, noin 1,3 miljoonaa euroa on kirjattu tämän vuoden lisätalousarvioesitykseen. Heinonen sanoo, että lisärahaa tarvitaan, sillä rakentamisen kustannukset ovat nousseet noin 30 prosenttia.

Heinonen sanoo, että mikäli lisärahaa saadaan, Lielahden luistelualueet on mahdollista saada valmiiksi siten, että ne toimivat tekojäänä jo ensi talvena.

Tekojääalueet rakennetaan nykyisen hiekkakentän päälle. Sekä kaukalon että luistelualueen pohja muutetaan tekonurmeksi, jolloin ne toimivat kesäaikaan esimerkiksi pesäpallo- ja jalkapallokenttinä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut