Aamulehti
Tampereen kaupunginhallitus käsitteli kokouksessaan 22.5.2023 tilintarkastajien muistutusta sivistys- ja kulttuurilautakunnan jäsenille, sivistyspalveluiden johtajalle ja liikunta- ja nuorisojohtajalle. Kaupunginhallitus ei myönnä tilivelvollisille tässä vaiheessa vastuuvapautta. Näin kaupungilla säilyy kanneoikeus, jos myöhemmin kysymykseen tulevat korvausvaatimuksen esittäminen tai rikossyytteen nostaminen.
Kyse on kaupungin sisäisestä tarkastuksesta, jossa on selvitetty viranhaltijoiden toimivallan ylityksiä.
Toimivallan ylityksessä on kyse siitä, että Tampereen kaupungin liikunta- ja nuorisojohtaja on myöntänyt noin 200 kappaletta liikuntapalveluiden vapaakortteja kaupungin henkilöstölle, luottamushenkilöille sekä muille henkilöille. Kortit oikeuttavat pääsyyn liikuntapalveluiden vastuulla oleviin kuntosaleihin, uimahalleihin ja joihinkin urheilutapahtumiin.
Lisäksi sisäisessä tarkastuksessa on keskitytty hankintoihin ja varojen käyttöön, työn johtamiseen, projektiavustusten myöntämiseen, sopimusjohtamiseen ja -valvontaan, työnantajavelvoitteiden toteuttamiseen ja tarjottuihin etuuksiin.
Tilintarkastaja esitti tilintarkastuskertomuksessaan muistutuksen tilivelvollisille valvonnan laiminlyöntien vuoksi. Lisäksi muistutuksena esitettiin, että liikunta- ja nuorisojohtaja on ylittänyt toimivaltansa myöntäessään liikuntapalveluiden vapaakortteja. Kuntalain mukaan tilimuistutus on tehtävä, jos vahinko tai virhe ei ole vähäinen. Tilivelvollisille eli Tampereen kaupungin sivistyspalveluiden palvelualueen johtaja Lauri Savisaarelle, liikunta- ja nuorisojohtaja Pekka P. Paavolalle ja sivistys- ja kulttuurilautakunnalle annettiin selvityspyyntö, ja kaupunginhallitukselta pyydettiin asiasta lausunto. Asianomaiset ovat toimittaneet yhteisen selvityksen asiasta.
Tutkinta ensin
Kaupungin tiedotteessa sanotaan, että ei ole vielä täydellistä tilannekuvaa tutkimusten keskeneräisyyden vuoksi. Asiassa on syytä odottaa vireillä olevan tai mahdollisesti vireille vielä saatettavan poliisitutkinnan päättymistä ja mahdollista syyttäjän syyteharkintaa ennen kuin vastuuvapauksia myönnetään edes osittain. On mahdollista, että asiassa on tarve muilta osin vielä lisätutkintaan ja muihin selvityksiin.
Liikuntapalveluissa on aloitettu epäkohtiin puuttuminen, käytäntöjä on muutettu ja henkilöstöä on koulutettu muun muassa ostolaskujen hyväksymisen ja hankintaosaamisen toimintaperiaatteista. Vapaakorteista luovuttiin helmikuussa 2023.
Kaupunginhallituksen lausunnon ja asianomaisten selitysten pohjalta tarkastuslautakunta tekee esityksen valtuustolle, joka viime kädessä päättää myönnetäänkö vastuuvapaus.
Päätös kesäkuussa?
Valtuusto päättää vastuuvapaudesta todennäköisesti kesäkuun kokouksessa. Tarkastuslautakunta antaa lausuntonsa valtuustolle kesäkuuhun mennessä. Se myös arvioi asianosaisten antamat selitykset.
Jos vastuuvapautta ei myönnetä, valtuuston on päätettävä jatkotoimenpiteistä. Vaihtoehtoina ovat vahingonkorvausvaatimukset ja rikossyytteen nostaminen. Vahingonkorvauslain mukaan korvausta ei voi periä, jos on kyse lievästä tuottamuksesta eli virhe tai laiminlyönti on vähäinen. Tilintarkastaja kuitenkin katsoo lausunnossaan, että kyseessä on enemmän kuin lievä vahinko. Siten vahingonkorvauksien vaatiminen on mahdollista.
Tapauksesta tehdään rikosilmoitus, jos siinä on kyse kuntalain mukaisesta virkarikoksesta. Hakametsän jäävuorojen ja epäiltyjen omaan käyttöön tehtyjen ostosten osalta asia on viety poliisille helmikuussa 2023.