Pirkanmaan pelastuslaitos sai perjantai-iltana hälytyksen rakennuspalosta Myrskykadulle Tampereen Härmälään noin kello 18.45.
Talon rappukäytävässä oli hätäkeskusilmoituksen mukaan ollut savua. Päivystävä palomestari Eetu Räsänen kertoo, että pelastuslaitos tunnisti epäillyn savun kuitenkin nopeasti palaneen ruoan käryksi.
”Isolla joukolla lähdettiin, kun ensitietona oli, että rappukäytävässä on savua. Palomies tunnistaa kyllä palaneen ruoan käryn nopeasti”, Räsänen sanoo. Hälytyksen mukaan Myrskykadulle lähti seitsemän pelastuslaitoksen yksikköä.
Pelastusyksikön huoli heräsi paikalle saapuessa, sillä asukas ei tullut avaamaan ovea, mutta maan tasalla sijaitsevan asunnon ikkunasta oli nähtävissä, että vessassa paloi valo.
”Teimme pitkään arviota oven avaamisesta, koska näimme että vessassa paloi valo mutta kukaan ei avannut ovea. Heräsi huoli siitä, että olisiko asukas voinut syystä tai toisesta olla tuupertunut vessaan, joten mursimme oven”, Räsänen kertoo.
Asukas ei kuitenkaan ollut asunnossa paikalla lainkaan. Pelastuslaitos hoiti asunnon tuulettamisen ja oli yhteydessä asukkaaseen. Huoltomies oli paikalla varmistamassa, että asunnon ovi saatiin käyttökuntoiseksi.