Motoristi keuli Tampereen illassa poliisiauton edessä – Käynnistyi mittava takaa-ajo: ”Kovaa on menty”

Motoristin takaa-ajoon osallistui parhaimmillaan kuusi autopartiota ja kaksi moottoripyöräpoliisia.

Aamulehti

Peräti kahdeksan poliisipartiota osallistui moottoripyörällä hurjastelleen täysi-ikäisen nuoren aikuisen takaa-ajoon Tampereella torstai-iltana.

Tilanne käynnistyi kello 20.35, kun moottoripyörä ohitti Hallilantien ja Nekalantien liikennevaloristeyksessä pysähtyneenä olleen poliisipartion auton. Risteystä ylittäessään motoristi oli nostanut pyörän keulan pystyyn.

Poliisipartio lähti motoristin perään, mutta tämä ei noudattanut annettua pysäytyskäskyä.

”Kovaa menty”

Tutkinnanjohtajana toimivan Sisä-Suomen poliisin komisarion Mikko Martikaisen mukaan motoristin takaa-ajoon liittyi useita poliisipartioita. ”Parhaimmillaan mukana oli kahdeksan partiota. Niistä kuusi oli autopartioita ja kaksi moottoripyöräpoliisia.”

Motoristi ajoi ympäriinsä vaihtelevalla nopeudella. Paikoitellen ylinopeus oli huomattavaa.

”Kovaa on menty ja huomattavaa ylinopeutta käytetty. Esimerkiksi Hallilantiellä nopeus on yhdessä kohtaa ollut noin sata kilometriä tunnissa”, Martikainen sanoo. Poliisilla on hallussaan videotallenne takaa-ajosta.

Poliisia paetessaan motoristi ajoi useassa risteyksessä vauhtia hiljentämättä läpi punaisten valojen ja väistämisvelvollisuuksista välittämättä. Sivullisille ei kuitenkaan aiheutunut vaaraa. ”Yhtään sellaista konkreettista vaaratilannetta ei ole kirjattu, missä joku ihminen olisi ollut tosiasiassa vaarassa.”

Kaatui jarruttaessaan

Takaa-ajo oli kestänyt noin yhdeksän minuuttia, kun motoristi jarrutti Hallilantiellä ja yritti kääntyä vasemmalle. Jarrutuksen yhteydessä moottoripyörä ajautui maaston puolelle ja kaatui. ”Meidän tietojemme mukaan hän ei ole saanut ainakaan pahempia sairaalahoitoa vaativia vammoja.”

Tapauksen tutkintanimikkeenä on törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta. Rattijuopumusrikosta ei epäillä. ”Tutkinta on käynnissä ja tarkempi tapahtumien kulku selvinnee vielä perjantain aikana.”

Törkeän liikenneturvallisuuden vaarantamisen minimirangaistus on 30 päiväsakkoa. Maksimirangaistus on kaksi vuotta vankeutta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut