Tampereen kaupunki aloittaa selvityksen TKL:n yhtiöittämisestä

Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos (TKL) on viimeinen kaupungin liikelaitos. Selvitystyöhön menee Kalervo Kummolan mukaan noin vuosi.

Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitos (TKL) on viimeinen Tampereen kaupungin liikelaitos, kun Tampereen Vesi vuodenvaihteessa yhtiöitetään.

Aamulehti

Tampereen kaupunki aloittaa Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen (TKL) yhtiöittämiseen liittyvät selvitykset. Asiasta päätettiin kaupunginhallituksen konsernijaoston kokouksessa 16. toukokuuta.

”Kaikki meni esityksen mukaan”, konsernijaoston varapuheenjohtaja, uusi pormestari Kalervo Kummola kertoo.

Selvitysvaihe kestänee esityslistan mukaan 1–2 vuotta. ”Pyritään yhteen vuoteen, ei siihen tarvitsi puoltatoista vuotta mennä”, Kummola sanoo.

Ajanjaksoon on huomioitu selvitysvaiheen lisäksi asiaan liittyvä päätöksenteko. Käytännön yhtiöittämisvalmisteluun ja toteutukseen kuuluu luultavasti noin 6–12 kuukautta. Jos selvitys puoltaa TKL:n yhtiöittämistä, niin asiaa käsitellään vuosien 2024 ja 2025 aikana. Arvio on, että yhtiöittäminen voitaisiin toteuttaa vuonna 2026.

Viimeksi pöydällä vuonna 2021

Liikelaitoksen yhtiöittämisestä on keskusteltu viimeksi vuonna 2021, jolloin konsernijaosto päätti lykätä yhtiöittämisselvityksen aloittamista. Ajatuksena oli, että asia tuodaan konsernijaoston käsiteltäväksi uudelleen, kun joukkoliikennekokonaisuuden tulevaisuudesta on tarkempaa tietoa ja nykyisen mallin toimivuudesta on saatu enemmän kokemuksia. Tällä hetkellä kaupungin joukkoliikenne toteutetaan allianssimallilla, jossa tilaajana on Tampereen kaupunki ja tuottajana TKL. Siihen siirryttiin vuoden 2021 alussa.

Konsernijaoston esityslistan mukaan kokemukset allianssista ovat talousarviotavoitteiden näkökulmasta positiivisia. Sen tavoitteena on säilyttää saavutettu kustannustehokkuus niin, että samalla tuotannon laatu ja yhteistyö paranevat. Yhtiöittämisselvityksen taustalla ei ole ulkoista lainsäädännöstä seuraavaa pakkoa kuten yhtiöittämisvelvoitetta, vaan prosessi on osa toiminnan kehittämisen arviointia.

Esityksestä käy ilmi, että omistajaohjausyksikkö ei näe akuuttia tarvetta yhtiöittämisselvityksen aloittamiseen. Se pitää sitä silti perusteltuna esimerkiksi TKL:n varikkoratkaisun ympärillä käytävän keskustelun vuoksi. Varikon tarveselvityksestä keskustellaan Tampereen Kaupunkiliikenne Liikelaitoksen johtokunnan kokouksessa 17. toukokuuta.

Liikelaitoksen yhtiöittämisselvitys valmistunee vuonna 2024 ja se tehdään yhdessä omistajaohjausyksikön kanssa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut