Aamulehti
Tampereen uusi pormestari on Kalervo Kummola (kok.). Väistyvä pormestari Anna-Kaisa Ikonen (kok.) jätti paikkansa, koska hän siirtyy kansanedustajaksi eduskuntaan.
”Tampere on ennen kaikkea aikaansaamisen kaupunki, jossa sanat muuttuvat teoiksi”, Kummola totesi puheessaan. Hän kertoi, että pormestariohjelmaan ei tehdä merkittäviä muutoksia, ja että Tampere jatkaa muun muassa koulutuksen, hyvinvoinnin ja talouden edistämistä.
Ikonen oli jäähyväispuheessaan liikuttunut. ”Tampere ei lähde minusta, enkä minä Tampereelta”, hän sanoi.
Tampereen kaupunginvaltuusto kokoontui Tampere-talossa, jossa kokoukset järjestetään virastotalon peruskorjauksen ajan.
Lukuisia henkilövalintoja, yksi ero
Kaupunginvaltuuston kokouksessa valittiin uusia edustajia useisiin tehtäviin, koska valtuustokausi on puolivälissä.
Valtuuston puheenjohtajana jatkamaan valittiin Ilmari Nurminen (sd.). Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Anna-Kaisa Ikonen (kok.), toiseksi Jaakko Mustakallio (vihr.) ja kolmanneksi Mikko Aaltonen (vas.). Kaupunginhallituksen varsinaisiksi jäseniksi valittiin Lauri Lyly (sd.), Anne-Mari Jussila (kok.), Lassi Kaleva (ps.), Jouni Markkanen (kok.), Anneli Taina (kok.), Kirsi Kaivonen (sd.), Inna Rokosa (sd.), Brigita Krasniqi (vihr.), Jaakko Stenhäll (vihr.), Aarne Raevaara (ps.), Vilhartti Hanhilahti (kesk.) ja Noora Tapio (vas.). Kaupunginhallituksen puheenjohtaja on pormestari Kalervo Kummola. Ensimmäinen varapuheenjohtaja on Lauri Lyly, toinen Anne-Mari Jussila ja kolmas Lassi Kaleva.
Kokouksessa tehtiin muutoksia lautakuntien edustajiin. Kesäkuussa aloittaa kaksi uutta lautakuntaa, kasvatus- ja opetuslautakunta sekä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta. Nykyinen sivistys- ja kulttuurilautakunta lakkaa olemasta, ja sen apulaispormestari Matti Helimo (vihr.) jatkaa uusien lautakuntien ja sivistyspalvelujen palvelualueen apulaispormestarina.
Elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen apulaispormestari Pekka Salmi (sd.) siirtyy kaupunkiympäristön palvelualueen apulaispormestariksi, ja Salmen tilalla aloittaa kesäkuussa Ilkka Sasi (kok.). Valtuusto valitsi jäsenet myös elinvoima- ja osaamislautakuntaan, asunto- ja kiinteistölautakuntaan, yhdyskuntalautakuntaan ja joukkoliikennelautakuntaan. Kokouksessa järjestettiin myös Tampereen Veden ja Tampereen Kaupunkiliikenteen liikelaitosten johtokuntien vaalit.
Lisäksi Aila Dündar-Järvinen ilmoitti eroavansa sdp:n valtuustoryhmästä ja perustavansa oman valtuustoryhmän Tamperelaisten puolesta.
Edustajat valittiin tehtäviin kauden loppuun 31. toukokuuta 2025 asti. Ensi vuoden alussa yhtiöitettävän Tampereen Veden johtokunnan toimikausi on vuoden 2023 loppuun saakka.