Aamulehti
Tampereen kaupunginhallituksen konsernijaoston puheenjohtaja käyttää kaupungissa merkittävää valtaa. Tehtävä on vallankäytön näkökulmasta tärkein heti pormestarin, apulaispormestareiden ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajan jälkeen. Paikka on nyt Tampereella auki, koska viime vaalikaudella pormestarina toiminut Lauri Lyly (sd.) luopui siitä noustuaan kansanedustajaksi kevään eduskuntavaaleissa. Ennen Lylyä konsernijaoston puheenjohtajana toimi tuleva pormestari, kokoomuksen Kalervo Kummola.
Konsernijaoston puheenjohtajan rooli on ratkaiseva katsotaan sitä sitten budjettivallan tai henkilöstömäärän mukaan. ”Itse pitäisin tätä todella merkittävänä luottamustehtävänä. Konserniyhtiöiden liikevaihto oli noin 1 190 miljoonaa euroa vuonna 2022, eli samaa suuruusluokkaa kuin Tampereen kaupungin budjetti soten lähdettyä. Kaupungin yhtiöissä on 3 500 ihmistä töissä”, kuvaa tehtävästä luopuva Lauri Lyly.
Laaja vastuu
Konsernijaoston tehtäväkenttään kuuluvat kaupungin liikelaitosten, tytäryhtiöiden ja säätiöiden omistajaohjaus ja konsernivalvonta. ”Kaupunkikonserni on monialainen. Kaupungin yhtiöissä on in-house yhtiöitä, kuten Tampereen raitiotie ja Voimia, jotka tuottavat palveluita kuntalaisille sekä markkinoilla toimivia yhtiöitä, kuten Tampereen Sähkölaitos ja Finnpark.” Konsernijaosto seuraa, että niiden toiminnan ja talouden tavoitteet toteutuvat, riskit ovat hallinnassa ja hallitustyöskentely asianmukaista.
Konsernijaosto tekee omistajan linjauksia yhtiöiden suuntaan, mikä vaatii paljon taustatyötä. ”Esimerkiksi viime syksynä, kun käytiin keskustelua sähkön hinnasta, omistaja ohjasi, että korkeimpia sähkön hintoja pitää pyrkiä tuomaan alaspäin.” Konsernijaostolta pyydetään ennakkokantoja erilaisiin asioihin, mitä yhtiöt suunnittelevat. Se myös valmistelee asioita ja on mukana taustaneuvotteluissa. ”Viimeisimpänä isona asiana oli Tampereen Veden yhtiöittäminen.”
Pakka sekaisin
Demareiden pitää nyt päättää, kuka saa Lauri Lylyltä vapautuneen valta-aseman. Konsernijaoston puheenjohtajaksi voidaan valita kaupunginhallituksen varsinainen jäsen tai varajäsen. Sdp:n kunnallisjärjestön hallituksen puheenjohtaja Jyrki Koskinen korostaa, että kunnallispoliittisen ohjesäännön mukaan kesken vaalikauden vapautuvista paikoista pormestaristossa, apulaispormestaristossa ja kaupunginhallituksessa päättää kunnallisjärjestön edustajisto, muista paikoista päättää kunnallisjärjestön hallitus.
Kunnallisjärjestön hallitus oli jo viime tiistaina koolla ja päätti esittää Aila Dündar-Järvistä konsernijaoston puheenjohtajaksi sekä kaupunginhallituksen varsinaiseksi jäseneksi. Valtuustoryhmän torstain kokouksessa pakka meni kuitenkin sekaisin. Valtuustoryhmä päätti äänestyksen jälkeen esittää kaupunginhallituksen varsinaisen jäsenen paikalle Inna Rokosaa eikä Dündar-Järvistä, jolle olisi jäänyt varajäsenen paikka. Erimielisyyksien seurauksena Dündar-Järvinen on ilmoittanut eroavansa sdp:n valtuustoryhmästä ja perustavansa oman valtuustoryhmän.
Uusi kokous
”Valtuustoryhmän torstain kokous meni niin kuin meni. Nyt joudumme taas kutsumaan kunnallisjärjestön elimet uudelleen koolle, jotta päätökset saadaan tehtyä ohjesääntöjen mukaisesti. Kunnallisjärjestön puheenjohtajana haen sitä, että pystymme tekemään yhtenäisiä ratkaisuja ja löydämme henkilöitä, joiden takana koko puolue voi olla”, Koskinen sanoo.
Koskisen mukaan on valitettavaa, että valtuustoryhmässä nimistä syntyi erimielisyyttä. ”Kunnallisjärjestön hallitus on jo huhtikuussa pyytänyt niitä henkilöitä ilmoittautumaan, joilla on kiinnostusta eri tehtäviin tai halua jättää tehtävänsä. Näin kiinnostukset tulisivat tietoon tasa-arvoisesti ja aikataulun mukaan, eikä niin, että ne ilmoitetaan vasta valtuustoryhmän kokouksessa sen jälkeen, kun kunnallisjärjestö on jo kaikki päätöksensä tehnyt.”
Ohjeistus selvä
Jyrki Koskinen pitää edelleen kiinni siitä, että konsernijaoston puheenjohtajan paikasta päättää kunnallisjärjestön hallitus. Voiko valtuustoryhmä kuitenkin sivuuttaa sen ja päättää toisin? ”Näin kunnallisjärjestön puheenjohtajan näkökulmasta sanon, että ei voi. Kunnallispoliittinen ohjesääntömme sanoo tämän ihan selkeästi.”
Kunnallisjärjestön edustajisto kokoontuu maanantaina kello 14.30 alkaen, välittömästi sen jälkeen koolla on kunnallisjärjestön hallitus. Koskisen mukaan konsernijaoston puheenjohtajan nimi on selvillä ennen demarien valtuustoryhmän kokousta, joka alkaa kello 16. Dündar-Järvisen nimi ei kuitenkaan pöydällä ole. ”Hän on ilmoittanut eroavansa valtuustoryhmästä, ja se ilmoitus on voimassa. Valtuustoryhmä päättää maanantaina juridisesti, hyväksytäänkö eronpyyntö vai ei.”
Henkilövalinnat sinetöidään kello 17 alkavassa kaupunginvaltuuston kokouksessa.