Omakotitalossa syttyi tulipalo Tampereen Ikurissa – syyksi epäillään sähkö­vikaa

Rakennuksessa ei ollut ketään syttymishetkellä.

| Päivitetty

Aamulehti

Tampereen Ikurissa Kylväjäntiellä sijaitsevassa omakotitalossa syttyi maanantaiaamuna tulipalo. Hälytys tulipalosta tuli pelastuslaitokselle kello 9.24.

Pirkanmaan pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Juha Toivonen kertoi Aamulehdelle kello 11, että kolmikerroksisen rintamamiestalon keskikerroksessa oli syttynyt palo, jonka sammutustyöt oli juuri saatu päätökseen. Palopaikalla kävi kahdeksan pelastuslaitoksen yksikköä.

Toivosen mukaan palo rajoittui olohuoneeseen, mutta taloon tuli laajat savuvahingot. Rakenteita jouduttiin purkamaan sen varmistamiseksi, että tuli ei jäänyt kytemään purueristeisiin. Sammutuksesta aiheutuneet vesivahingot rajoittuivat pienelle alueelle.

Rakennuksessa ei ollut ketään palon syttymishetkellä. Palomestarin mukaan syttymiskohta on tiedossa, ja palon syyksi epäillään sähkövikaa. Syttymiskohdassa on ollut viihde-elektroniikkaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut