Aamulehti
Kansainväliseksi ilmiöksi noussut Suomen euroviisuedusta Käärijä esiintyy tänään tiistaina Euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa.
Iso osa suomalaisista seuraa semifinaalia omassa sohvannurkassaan, mutta kovimmat viisufanit ovat lähteneet kannustamaan paidattomaksi riehujaksikin kutsuttua Käärijää kotitelevisiota suuremman jättinäytön äärelle, väkijoukon keskelle.
Näin on myös Tampereella. G Livelabin viisukatsomon ovet avautuivat tiistaina kello 19. Iltakahdeksan jälkeen iso osa istumapaikoista oli jo löytänyt ottajansa.
G Livelabissa euroviisuhuuma on käynnissä koko viikon. Tiistaina ja torstaina paikalla seurataan semifinaaleita, lauantaina taas jännitetään, pääsevätkö tamperelaiset kylpemään Keskustorin suihkulähteeseen ja juhlimaan ennakkosuosikiksi nousseen Käärijän viisuvoittoa.
Mikä?
Euroviisujen ensimmäinen semifinaali
Suora viisulähetys Liverpoolista alkaa kello 22.
Suomen lisäksi ensimmäisessä semifinaalissa esiintyy Norja, Malta, Serbia, Latvia, Portugali, Irlanti, Kroatia, Sveitsi, Israel, Moldova, Ruotsi, Azerbaijan, Tshekki ja Alankomaat.
Käärijä esiintyy ensimmäisen semifinaalin viimeisenä esiintyjänä.
Viidestätoista esiintyjästä kymmenen pääsee lauantain finaaliin.
Teema näkyy
G Livelabin yleisössä moni on ottanut ilon irti pukeutumalla teeman mukaisesti mustaan ja vihreään.
Heidi Okkonen ja Sanna-Mari Mertaniemi ovat pukeutuneet Käärijä-boleroihin. Okkonen kertoo, että boleroiden kangas on tilattu ulkomailta, ja ne on ommellut heille hänen äitinsä. Vihreää ja mustaa on myös asusteissa kuten kengännauhoissa.
Okkonen, Mertaniemi sekä Kaisa Iivonen kertovat olevansa todellisia viisufaneja.
”Tämä on meidän vappu, juhannus, joulu ja uusi vuosi”, he muotoilevat.
Teeman mukaisesti on pukeutunut myös moni muu.
Julia Hansson kertoo, että vihreät hansikkaat sekä vihreä ja musta kasvomaali löytyivät tiistaina Tampereen punanaamiosta. Cha cha cha -korvakorut hän kertoo tilanneensa Veera Designin verkkokaupasta.
”Korvakorut saapuivat postissa juuri oikeaan aikaan, eli tänään”, hän kertoo.
Julia Hansson kehuu Käärijää esiintyjäksi, jolla on jalat maassa. Hansson kertoi asukokonaisuuden syntyneen Punanaamion asusteiden ja kasvomaalien avulla. Tyylin kruunasi cha cha cha -korvakorut.
Käärijä-buumi iskenyt myös henkilökuntaan
Illan juontajana toimiva Gekko Paavilainen kertoo olevansa pitkän linjan viisufani, joten tilaisuuden juontaminen on erittäin mieluisa tehtävä.
Paavilainen kertoo, että tiistaina viisuilta käynnistyy tietovisalla, jonka jälkeen alkaa semifinaalin seuraaminen. Ilta jatkuu niin pitkään, kun ihmiset jaksavat juhlia.
”Varmasti poksautamme jo tänään kuohuviinipullon, kun Käärijä etenee finaaleihin”, Paavilainen kertoo illan suunnitelmista.
G Livelabin ravintolapäällikkö Jenni Karjala sekä Gekko Paavilainen olivat sonnustautuneet viisuteeman mukaisesti Käärijä-teemaväreihin, eli mustaan ja vihreään. Karjala ja Paavilainen iloitsivat siitä, että Euroviisut kiinnostavat asiakkaita.
Valmiina suihkulähteeseen
G Livelabissa tiistaina viisuja seuraamassa olevat kehuvat paitsi Käärijän kappaletta, myös esiintyjän persoonaa.
Heidi Okkonen sekä Julia Hansson sanovat, että Käärijän erilaisuus, vilpittömyys rentous ja hauskuus yhdessä hyvän kappaleen kanssa siivittävät hänet todennäköisesti viisuvoittoon.
Yksi este voi kuitenkin olla. Osa paikalla olevista arvioi, että Ruotsin viisuedustaja Loreen on Käärijän suurin haastaja. Mikäli Ruotsin este kuitenkin ylitetään, ilo on irti ja suunta on kohti Keskustoria.
”Toki pidämme juhlia täällä pystyssä niin pitkään kuin asiakkaat haluavat, mutta uskon, että suunta on kohti toria, jos ja kun Käärijä voittaa viisut”, Paavilainen arvioi.