Aamulehti
Jääkiekon MM-kisat muuttavat ajojärjestelyjä Tampereella. Autoja ja busseja koskevat muutokset Nokia-areenan lähellä astuvat voimaan perjantaina 12. toukokuuta, joka on kisojen ensimmäinen päivä.
Poikkeusjärjestelyt puretaan kisojen päätyttyä sunnuntaina 28. toukokuuta.
Kokosimme tähän artikkeliin bussien ja autojen reittejä koskevat muutokset sekä junia koskevat poikkeukset.
Bussilinjojen reitit ja pysäkit
MM-kisojen ottelulipuilla voi matkustaa Nysse-alueen joukkoliikenteessä eli bussilla, ratikalla ja junalla ottelupäivän aamukuudesta seuraavaan aamuneljään.
Nokia-areenan lähialue suljetaan liikenteeltä useana päivänä, minkä vuoksi bussireitteihin tulee poikkeuksia. Poikkeusreitit ovat samat, kuin aikaisempien areenan tapahtumien katusulkujen aikana.
Vuolteenkatua liikennöivät bussit 2, 7, 9, 11, 12, 14, 15, 19, 26, 27, 28, 30, 31, 40, 42, 80, 95 ja 103 siirtyvät itäisen keskustan alueella poikkeusreiteille koko kisojen ajaksi.
Linjojen 2, 7, 9, 19 ja 40 poikkeusreitti pidentää ajoaikaa noin 5 minuuttia, joten aikatauluja on muutettu muutamilla minuuteilla. Lähimmät pysäkit ovat yliopistolla ja Hatanpään valtatiellä.
Linjojen 11, 12, 14, 15, 26, 27, 28, 30, 31 ja 103 lähimmät pysäkit ovat Ratinassa.
Linjojen 42 ja 80 lähtö- ja pääteasemat ovat Keskustorilla. Linja 95 lähtee Orivedelle normaaliin tapaan linja-autoasemalta.
Ratikat ja muut bussilinjat palvelevat normaaliin tapaan omilla reiteillään.
Linjoille 6, 7, 8 ja 9 on varauduttu lähettämään lisäkalustoa Suomen pelien päätyttyä, jos bussit ruuhkautuvat.
Helatorstaita edeltävänä keskiviikkona 17. toukokuuta bussit kulkevat perjantain aikatauluilla.
Muutokset autoilijoille
Nokia-areenan lähialueella tehdään muutoksia autojen liikennejärjestelyihin. Myös Pyynikin ja Keskustorin alueille tulee kulku- ja pysäköintirajoituksia.
Areenan edusta kiinni:
Nokia-areenan edusta on suljettu kisojen ajan autoilta. Areenalta Ratinan suuntaan kulkeva Vuolteenkatu on suljettu Hatanpään valtatielle asti. Lisäksi suljetaan Rautatienkatu areenan suunnasta Suvantokadulle asti sekä Kalevantie areenan suunnasta Kanslerinrinteen risteykseen asti.
Rautatienkadulle voi kisojen aikana ajaa joko Suvantokadun tai Verkatehtaankadun kautta.
Tuomiokirkonkadulta ei myöskään ole kulkua Vuolteenkadulle.
Muutoksena viime vuoteen Tuomiokirkonkatua ei muuteta kävelykaduksi välillä Otavalankatu–Verkatehtaankatu. Työmaan vuoksi Tuomiokirkonkatu on kuitenkin suljettu ajoneuvoliikenteeltä välillä Suvantokadun ja Otavalankadun välillä ja Otavalankatu Tuomiokirkonkadun ja Aleksanterinkadun välillä.
Yliopiston suunnassa liikenne ohjataan Kalevantieltä Kanslerinrinteen kautta Ratapihankadulle. Autoilijoille suositellaan korvaavana reittinä Ratinan ja Hämeenpuiston suuntaan kulkua Viinikan liittymän kautta.
Sorinkadulla rajoituksia:
Myös liikkumista Sorinkadulla rajoitetaan. Ajoa rajoitetaan Tampereen valtatien liittymästä alkaen Vuolteenkadulle asti. Asukas- ja huoltoajo sekä ajo kiinteistöihin sallitaan, mutta kulkua voidaan hetkellisesti rajoittaa otteluiden alkamis- ja päättymisajankohtina.
Pyörätuolia käyttävien katsojien takseille rajataan erillinen alue lähelle Sorinkadun hissiyhteyttä. Invataksien kulkua voidaan kuitenkin rajoittaa purku- ja lastaustilojen rajallisuuden vuoksi.
Liikuntaesteisen pysäköintiluvan saaneille on varattuna rajoitettu määrä erillisiä pysäköintipaikkoja Sorinkadulta tai viereisestä pysäköintitalosta.
Katujen sulku alkaa päivittäin aamulla tai päivällä ja päättyy viimeistään kello 24.
Pyynikki ja Keskustori:
MM-kisat tuovat muutoksia myös Pyynikille ja Keskustorille.
Pyynikillä osa Jalkasaarentien pysäköintialueista varataan MM-kisojen käyttöön. Pyynikintien käyttöä Palomäentien ja Varalankadun välillä rajoitetaan viikonloppuisin ajoittain autoilta. Asukas- ja huoltoajo on sallittua sulkujen aikana.
Keskustorilla Aleksis Kiven katu 18 vastapäätä olevalle pysäköintialueelle avautuu perjantaina 12. toukokuuta koko perheen maksuton Kiekon koti -alue. Alue on avoinna päivittäin 28. toukokuuta saakka.
Pysäköintialue poistuu kisojen ajaksi muusta käytöstä tiistaina 9. toukokuuta kello 21 alkaen. Samana päivänä Puutarhakadun taksiasema, Vanhan kirkon tilausajopysäkki sekä Keskustorin linja-autoille tarkoitetut pysäköintipaikat poistuvat käytöstä. Vanhan kirkon tilausajopysäkki siirtyy Aleksis Kiven kadulle, jossa on rajoitetusti tilaa useamman linja-auton samanaikaiseen pysähtymiseen.
Ylimääräisiä junavuoroja
VR on lisännyt Suomen pelipäiville yhteensä 30 junavuoroa, joilla voi matkustaa otteluiden jälkeen Turun, Vaasan, Jyväskylän ja Helsingin suuntiin.
MM-kisajunien aikatauluihin on varattu myös jouston varaa. Jos päivän viimeiset ottelut venyvät, MM-kisajunien lähtöaikoja on mahdollista viivästyttää. Jos otteluaikataulut venyvät, juna-aikataulujen muutoksista kuulutetaan myös Nokia-areenalla.