Aamulehti
Tampereen kaupunki järjestää tänäkin kesänä lapsille ja nuorille suunnattua ilmaista puistoruokailua. Puistoruokailua järjestetään Hervannassa, Kaukajärvellä, Lielahdessa, Peltolammilla ja Tesomalla.
Puistoruokailut on tarkoitettu kaikille alle 16-vuotiaille tamperelaisille. Ruokailuun ei tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Puistoruokailuja järjestetään 5. kesäkuuta – 27. heinäkuuta maanantaista torstaihin kello 11–13. Varsinainen ruokailu alkaa kello 12. Sitä ennen on ohjattua toimintaa, kuten liikuntaa, askartelua, pelejä, leikkejä tai musiikkia.
”Kaikki ovat tänne tervetulleita”, sanoo projektisuunnittelija Heidi Rantanen Tampereen kaupungilta.
Hänen mukaansa ruoka maistuu lapsille usein ulkona erityisen hyvältä ja puistoruokailun aktiviteetit voivat olla mukavaa perheen yhteistä tekemistä. Puistoruokailussa lapset ovat aina oman aikuisensa vastuulla.
Rantanen neuvoo ruokailijoita tuomaan omat astiat. Tarkoituksena on edistää kestävää kehitystä välttämällä kertakäyttöastioiden käyttöä.
Vapaaehtoiseksi
Puistoruokailuihin haetaan myös edelleen esimerkiksi vapaaehtoisia ruuanjakajia ja ohjelmantuottajia. Mukaan toimintaan voivat lähteä sekä yksityishenkilöt että esimerkiksi yritykset, seurat ja yhdistykset. Mukaan voi lähteä pariksi tunniksi yhtenä päivänä tai pidemmäksi aikaa.
Puistoruokailuja on järjestetty Tampereella myös kahtena aiempana kesänä. Rantasen mukaan puistoruokailuissa jaettiin viime kesän aikana lähes 6 000 ruoka-annosta.
Puistoruokailutoimintaa koordinoi Tampereen kaupunki. Toiminnan pääyhteistyökumppaneita ovat Pirkanmaan hyvinvointialue, Tamperemissio ja Kansalaistalo Mansikkapaikka.
Missä?
Puistoruokailut Tampereella
Hervanta: Ahvenispuisto, Valtaraitti 24
Kaukajärvi: Riihiniemen ranta, Järvikatu 14
Lielahti: Lielahden kartanon puisto, Tehdaskartanonkatu 38
Peltolammi: Peltolammin ranta, Rukkamäentie 20
Tesoma: Veikonpuisto, Tesomajärvenkatu