Lässähtääkö kiekkohuuma kisaturistien puutteeseen? Tampereella on vielä runsaasti tyhjiä hotellihuoneita

Viime keväänä majoitusten hinnat nousivat kisojen lähetessä hurjiin lukemiin. Vastaavaa ei nyt näy.

Tampereelle saapuvien kisaturistien määrään saattaa tänä vuonna vaikuttaa kisojen jakautuminen Suomen ja Latvian välillä.

Aamulehti

Tampereelle odotetaan kisaturistien vyöryä, kun jääkiekon MM-kisat ensi viikolla käynnistyvät, mutta majoituspaikoissa on vielä runsaasti tilaa. Avajaisviikonlopulle Booking.com-sivusto tarjoaa 61 majoituspaikkaa ja Hotels.com-sivusto 38 majoituspaikkaa kahdelle hengelle. Finaaliviikonloppuna huoneita on vapaana vielä selvästi enemmän.

Sivustoilla on varattavana sekä hotellihuoneita että muita majoituspaikkoja, ja muutama tarjottu majoitus sijaitsee Tampereen ulkopuolella. Luvut on poimittu perjantaina 5. toukokuuta.

Yksityinen majoittaja tarjoaa rivitaloasuntoa Kaarilasta alle 200 eurolla kahdelle hengelle kahdeksi yöksi toisena kisaviikonloppuna.

Hotellinjohtaja Maija Virtanen Lapland Hotelsista sanoo Aamulehdelle, että heidän kahdessa Tampereen hotellissaan on vielä huoneita varattavissa kaikille MM-kisojen päiville. Näin on siitäkin huolimatta, että toinen hotelleista eli Lapland Hotels Arena sijaitsee kisojen päänäyttämön yhteydessä.

"Vielä mahtuu. Huoneet voivat toki täyttyä nopeastikin”, Virtanen sanoi torstaina 4. toukokuuta. Kisat alkavat 12. toukokuuta.

Viime vuonna Aamulehti uutisoi jo kolme viikkoa ennen kisoja, että Tampereen hotellit alkavat olla kisojen ajaksi täynnä.

Osa turisteista muualla

Myös Scandicin hotelleissa Tampereella on tilaa kisaturisteille. Airi Tarvainen toimii hotellijohtajana Scandic Tampere Cityssä ja Scandic Hämeenpuistossa.

”Varmasti kun kisat alkavat, viime hetken varaajat havahtuvat kisahuumaan. Heillekin löytyy kyllä vielä vaihtoehtoja”, Tarvainen sanoo.

Hän arvioi, että tilanteeseen saattaa vaikuttaa kisojen jakautuminen Suomen ja toisen maan välillä. ”Sillä tavalla lähtökohta on erilainen, että kiinnostavia joukkueita pelaa myös Latviassa.”

Mitä?

Kisamajoituksen hinta

Keräsimme esimerkkejä halvimmista hotellihinnoista Tampereella Booking.com-palvelusta.

Avajaisviikonloppu kahdelle aikuiselle ja kahdelle lapselle

Hotelli Uninen: 430 euroa

Holiday Club Tampere Spa: 488 euroa

Norlandia Tampere Hotel: 790 euroa

Finaaliviikonloppu kahdelle aikuiselle

Hotelli Uninen: 280 euroa

Hotel Hermica: 326 euroa

Omena Hotel Tampere: 351 euroa

Suomen pelipäivinä tila on Tarvaisen mukaan kortilla myös tänä vuonna. Yksittäisiä vapaita huoneita voi löytyä. "Kannattaa aktiivisesti seurata tilannetta. Peruutuksia voi tulla.”

Scandicilla on Tampereella viisi hotellia. Lisäksi se operoi Holiday Inn -hotellia Rautatienkadulla. Tarvainen arvioi, että vielä vapaana olevat huoneet täyttyvät nekin kisojen edetessä.

”Voi olla, että vähän enemmän ulkomaisia matkailijoita tulee Suomeen. Viime vuonna vielä jännitettiin, toteutuvatko kisat.”

Kaksi yötä 200 euroa

Vapaiden majoituspaikkojen hyvä tilanne vaikuttaa näkyvän myös varaussivustojen hinnoissa. Viime vuonna kallein majoitus seitsemäksi yöksi pudotuspeliviikolla maksoi Booking.com-verkkosivustolla huhtikuun loppupuolella 8 233 euroa kahdelta aikuiselta ja kahdelta lapselta. Nyt tällaisia summia ei näy, vaan kalleimmasta pyydetään nyt 4 806 euroa.

Kalleimmasta majoituksesta finaaliviikonlopuksi pyydettiin Booking.com sivustolla reilut 3 000 euroa kahdelta hengeltä.

Maija Virtanen Lapland Hotelsista sanoo havainneensa, että majoitukset on tänä keväänä hinnoiteltu realistisesti läpi kaupungin. ”Ei ehkä ihan niin isoa vaihtelua ole kuin viime vuonna.”

Edullisia majoituspaikkoja löytyy runsaasti pitkin kisaviikkoja. Esimerkiksi toisena kisaviikonloppuna, jolloin Suomella on kaksi peliä, on vielä useita huoneita tarjolla kahdeksi yöksi kahdelle aikuiselle noin 200–300 eurolla. Finaaliviikonloppuna tilanne on samanlainen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut