Historiallisella alueella tulipalossa tuhoutunut kerrostalo sai purkuluvan

Alueen tyhjät kerrostalot ovat olleet jo ainakin kolmen tahalliseksi epäillyn tulipalon kohteena.

Hipposkylän palo tuhosi kerrostalon kivijalkaan marraskuussa 2022.

| Päivitetty

Aamulehti

Tampereen Hipposkylän tulipalossa tuhoutunut kerrostalo sai purkuluvan.

Hippoksenkatu 10:ssä sijaitseva, tyhjillään ollut asuinkerrostalo paloi maan tasalle marraskuussa 2022. Pystyyn jäivät vain raunioista törröttävät savupiiput.

Talon omistaa Pirkan opiskelija-asunnot eli Poas, joka haki kerrostalolle purkulupaa tulipalon jälkeen. Luvan myönsi Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunta keskiviikkona.

Hipposkylä sijaitsee Kissanmaan kaupunginosassa Itä-Tampereella. Alueella oli alun perin 14 kaksikerroksista puukerrostaloa, jotka on rakennettu 1940-luvulla. Näistä neljä purettiin syksyllä 2019, ja niiden tilalle on suunniteltu uudisrakennuksia.

Loput 10 taloa on suojeltu purkamiselta. Poas osti kymmenestä suojellusta talosta neljä Tampereen vuokra-asunnoilta (TVA) keväällä 2022.

Talot on ollut tarkoitus remontoida opiskelija-asunnoiksi. Talojen kunto on kuitenkin todettu luultua heikommaksi. Kuntotutkimuksissa talojen rakenteista löytyi haitta-aineita, kuten asbestia ja sienikasvustoa.

Useita tahallisia paloja

Hipposkylän kerrostalot ovat joutuneet lyhyen ajan sisällä kolmen tuhopolton kohteeksi.

Nyt purkuluvan saaneen talon viereinen talo vaurioitui pahoin tulipalossa huhtikuussa 2023. Myös kyseisen Hippoksenkatu 12:ssa sijaitsevan talon omistaa Poas.

Syyskuussa 2022 taas syttyi tulipalo Hippoksenkatu 28:ssa. Palossa tuhoutui yksi huoneisto ja palo levisi seinä- ja kattorakenteisiin. Kyseessä oli Tampereen vuokra-asuntojen omistama talo.

Lue lisää: Voimakas tulipalo tuhosi kerrostalon huoneiston Tampereen Hippoksenkadulla – syttymissyy poliisin tutkinnassa

Kaikkia kolmea Hipposkylän paloa epäillään tahallaan sytytetyiksi.

Nyt purkuluvan saaneen kerrostalon paikalle Poas rakentaa uuden rakennuksen, joka mukailee vanhojen talojen ulkonäköä ja voimassa olevaa suojelukaavaa. Uuteen taloon tulee 12–14 asuntoa. Poasille tulee Hippoksenkadulle myös 65 asunnon uudiskohde.

Oikaisu 5.5.2023 kello 9.58: Artikkelissa Poasin nimi oli avattu virheellisesti Pirkanmaan opiskelija-asunnot, vaikka sen nimi on Pirkan opiskelija-asunnot.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut