Aamulehti
Tampereella poliisin huutokaupassa maksettiin ennätyksellinen hinta polkupyörästä. Perinteinen huutokauppa järjestettiin poliisitalon pysäköintipihalla torstaina kello 11. Myynnissä oli jälleen paljon polkupyöriä, kodintavaraa sekä työkaluja ja -koneita. Huutokauppa aloitettiin kaksipyöräisistä.
Ensimmäisen tunnin aikana huudettiin 50 pyörää ja sähköpotkulautaa. Hinnat vaihtelivat 5 eurosta ennätyksellisen suureen 2 500 euroon. Tampereen poliisilaitoksen johdon sihteeri Laura Kinnunen kertoo torstaina puolilta päivin, että näin korkeaa hintaa ei ole pyörästä aiemmin huudettu.
”Viime vuonna kallein pyörä oli tuhannessa eurossa. Tämä 2 500 euroa oli yllätys, ja olin monttu auki”, Kinnunen kertoo.
Katso huutokaupan tunnelmia videolta:
Parisataa skootterista
Päivän ensimmäinen onnekas huutaja oli Abdul Gohn. Hän nappasi itselleen Kontio Motorsin -sähköskootterin parillasadalla eurolla. Gohn kertoo käyvänsä huutokaupassa lähes joka vuosi ja torstaina häntä kiinnostivat erityisesti skuutit ja polkupyörät. Gohn karkasikin pian ensimmäisen ostoksensa jälkeen katsomaan seuraavia huutoja.
Abdul Gohn oli tyytyväinen huutamaansa sähköskootteriin. Gohn pohti, josko lapsille löytyisi vielä jotain.
Laidasta laitaan
Kinnunen on ollut järjestämässä Tampereen poliisilaitoksen huutokauppoja jo 10 vuoden ajan. Huutokaupassa on nähty kaikenlaista: niin isojen katuvalojen lamppuja kuin satoja hammastahnatuubejakin. Torstaina rullakoissa näkyi muun muassa vieheitä ja uistimia, tekokasvi, pöytäjääkiekkopeli, Antti Tuiskun elämäkerta ja kitara.
Kodintavara myytiin huutokaupassa rullakoittain. Niistä löytyi tavaraa laidasta laitaan.
Nämäkin sähköpotkulaudat saivat torstaina uuden omistajan. Myyntilistaan kaksipyöräisiä menopelejä oli listattu lähes sata kappaletta.
Kinnusen mukaan tavaran määrä huutokaupassa on pyritty pitämään vakiona. Tänä vuonna huutokaupassa oli hieman tavallista enemmän kodintavaraa ja astioita, kuten Pentikiä ja Arabiaa.
Tampereen poliisilaitoksen johdon sihteeri Laura Kinnunen on ollut järjestämässä huutokauppoja 10 vuoden ajan. Kinnunen oli ilahtunut, että kylmästä säästä huolimatta paikalle oli saapunut tavallinen määrä ihmisiä.
Syke nousee huutaessa
Nina Äikäs huusi itselleen Scott-merkkisen pyörän ja haki uuden menopelinsä nauraen. ”Tässä on sykkeet korkealla. Sanoin kaverille, että kohta varmaan räjähtää sydän. Ikinä en tiedä, miten huutamisessa käy”, Äikäs sanoi ja tutkaili uutta ostostaan.
Äikäs saapui huutokauppaan mukanaan miehensä tekemä lista, jonka mukaan hänen oli määrä huutaa tavaraa. ”Mies ei tiedä vielä, mitä saa”, Äikäs sanoi ja nauroi.
Nina Äikäs lähti metsästämään huutokaupasta itselleen sähköpyörää. Niiden hinnat nousivat kuitenkin korkeiksi. Kuvan Scott-pyörän Äikäs osti miehelleen.
Hudeilta ei voi välttyä
Monet ostajat mallailivat pyöriään ja pohtivat ääneen, mitä tuli ostettua. Hieman pettyneenä omaa saalistaan arvioi Kari Eerola. Eerola oli huutanut vaimolleen Merida-pyörän, Carraro-merkkisen pyörän sekä kolme sähköpotkulautaa.
”Kun näen pyörän kunnon, niin totean, että ei ollut hyvä ostos”, Eerola arvioi ostamaansa Carraro-pyörää.
Poliisin huutokaupassa tuotteisiin ei pääse tutustumaan etukäteen. Huutohetkellä täytyy olla valppaana ja näköetäisyydellä, jotta huudettavasta tuotteesta saa mahdollisimman realistisen käsityksen.
Meklarina huutokaupassa toimi ylikonstaapeli Marko Lehtoranta. Lehtorannasta huutokauppapäivät tuovat mukavaa vaihtelua työarkeen.
Kinnunen arvioi, että torstaina paikalle oli löytänyt tutun näköinen määrä ihmisiä. Myös tuttuja kasvoja on vuodesta toiseen ja niistä ilahdutaan puolin ja toisin.
”Osan vakioasiakkaista olen oppinut tuntemaan ja moikkaamme”, Kinnunen kertoi.
Huutokauppapäivät ovat Kinnusen mukaan poliisiaseman väelle mukavia ja ihmiset löytävät yleensä hyvin paikalle. Niin oli myös torstaina koleasta säästä huolimatta.
Tampereen poliisilaitoksen pysäköintipihalle oli saapunut paljon innokkaita huutajia. Ensimmäisen tunnin aikana pyörät kävivät nopeasti kaupaksi.