Aamulehti
Näsijärven jäät lähtivät ennen vappua. Tampereen kaupungin satamavastaava Tuomas Salovaara kertoo, että viralliseksi päiväksi on kirjattu 28. huhtikuuta eli vappua edeltävä perjantai.
”Veikkasin, että se olisi mennyt vapun jälkeen, mutta kyllä se oli perjantaina auki. Oli niin kuumia ja aurinkoisia päiviä, että jää mätäni paikalleen, ja kun sitten tuli pieni tuulenvire, niin ne lähtivät”, satamavastaava kertoo.
Jäätilanteen tilastoi virallisesti Suomen ympäristökeskus, mutta havainnot tekee Salovaaran mukaan sama huoltoyhtiö ympäristökeskukselle, Tampereen kaupungille, Vesilaitokselle ja satamatoimistolle.
”He tekevät havaintoja, ja tietysti kun tiedetään, että jäät sulavat tai kun jää muodostuu, niin silloin silmäillään tarkemmin.”
Pitkä perinne säilyy
Tampereen kaupungin tuoreimmassa tilastollisessa vuosikirjassa, joka koskee vuosia 2018–2020, löytyy Näsijärven jäätymisajat ja jäidenlähdön ajat vuodesta 1930 lähtien. Salovaaran mukaan tarkoituksena on, että pitkä perinne päivämäärien arkistoimisesta jatkuu.
”Kyllä se meidän intresseissä on. Minun täytyy ympäristökeskuksen kanssa varmistaa, ettei pallo putoa.”
Ympäristökeskuksen sivujen mukaan Pohjois-Suomen järvissä on vielä paksut jäät. Paksuin jää mittauspisteillä oli tuoreimmassa mittauksessa Kilpisjärvessä, jossa oli jäätä 2. toukokuuta 91 senttiä.
2. toukokuuta iltapäivällä lämpötila Tampereella oli vain 3 astetta plussan puolella.
Vielä riski ”veneen telomiseen”
Satamatoimiston intressi jäätilanteen seuraamiseen liittyy veneilykauteen valmistautumiseen. Kun vedet avautuvat, huoltokalusto pääsee liikkumaan vesitse paikasta toiseen. Esimerkiksi ponttonilaiturit vaativat usein talven jälkeen huoltoa ja korjausta. Korjaukset pyritään tekemään mahdollisimman nopeasti ennen kuin veneilijät aktivoituvat jäidenlähdön jälkeen.
Vaikka Näsijärven isot selät ovatkin jo vapaat jäistä, Salovaaran mukaan joissakin järven lahdissa voi olla vielä jäitä.
”Niitä voi vielä liikkua tuulen mukana, ja jos heti jäidenlähdön jälkeen liikkuu vesillä, niin sellainen riskihän on, että teloo veneensä.”
Ryntäystä vesille satamavastaava ei ole vielä havainnut. Hänen mukaansa järville suuntaavat heti jäiden lähdettyä lähinnä kalastajat ja kiinteistöjä saarissa omistavat.
Satamavastaava Tuomas Salovaara veikkasi jäiden lähtevän vasta vapun jälkeen, mutta kevät otti muutaman päivän varaslähdön. Näkymä Tampereen Kaupinojalta 2. toukokuuta.