Juhlinnan keskipisteenä ollut Keskustorin suihkulähde puhdistetaan perjantaina – ”Kyllä se hengissä näytti olevan”

”Ei näkynyt, että mitään osiakaan olisi puuttunut”, sanoo lähteen tarkastanut työpäällikkö Teemu Kylmäkoski.

Tampereen Keskustorin suihkulähteellä näytti tältä noin kello 7.30 perjantaiaamuna.

| Päivitetty

Aamulehti

Tapparan kultajuhlien jälkeisenä aamuna Tampereen Keskustorin suihkulähteellä oli hiljaista. Suihkukaivon päällä heilui hiljalleen tuulessa jokin vaatekappale, ja ohikulkijat ottivat paikalla valokuvia.

Myös työpäällikkö Teemu Kylmäkoski Tampereen Infra oy:stä kävi arvioimassa aamulla suihkukaivoa. ”Kyllä se hengissä näytti olevan.”

Suihkulähteen päälle oli jäänyt jonkun vaatekappale juhlinnan tuoksinassa.

Perjantaipäivän aikana suihkulähteellä tehdään töitä. ”Vedet lasketaan pois ja allas pestään ja siivotaan. Siellä on kaikenmaailman pulloa, tölkkiä, paitaa ja kalsarit ja mitä lie”, Kylmäkoski kertoo.

Suihkulähteen tyhjentäminen siivousta varten alkoi perjantaiaamuna.

Mielissä on yhä, että MM-kultajuhlissa vuonna 2019 suihkulähteestä irronnut palanen katosi. Viime vuonna suihkulähde peitettiin kuvulla MM-kultajuhlan ajaksi. Tuolloin paikalla oli myös järjestyksenvalvojia.

Kylmäkoski sanoo, että minkäänlaisia näkyviä vaurioita ei suihkulähteessä perjantaiaamuna havaittu. ”Ei näkynyt, että mitään osiakaan olisi puuttunut. Kaikkihan ei välttämättä näy päällepäin, mutta näyttää, että mitään isompaa ei ole tapahtunut.”

Suihkulähteen keskellä olevan veistoksen on suunnitellut sveitsiläinen Robert Huber. Veistos on vuodelta 1883.

Osa juhlijoista kiipesi jälleen estoitta veistoksen päälle, mistä Kylmäkoski oli kuullut paikalla olleelta vartijalta. ”Harmittaa, kun juhlia voi ja altaassa toki voi uida”, hän sanoo. ”Aina ei ymmärretä, että on kuitenkin taideteoksesta kyse. Suihkulähde on meidän kulttuuriperintöämme.”

Suihkulähteen allas saatiin tyhjäksi yhteen mennessä iltapäivällä.

Korjattu 28.4.2023 kello 10.57 Teemu Kylmäkosken titteli työpäälliköksi ja työpaikka Tampereen Infra oy:ksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut