Aamulehti
Poliisi jatkaa Tampereella lyhyen ajan sisään syttyneiden tulipalojen tutkintaa. Itä-Tampereella Messukylän ja Kaukajärven alueilla paloi viime viikon torstain ja sunnuntain välisenä aikana neljä rakennusta.
Nyt selvityksessä on, liittyvätkö palot toisiinsa. Paloryppään tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markku Laakso Sisä-Suomen poliisista sanoo, että paloja tutkitaan yhdessä ja erikseen. Kaikkia neljää paloa on hänen mukaansa syytä epäillä sytytetyiksi tahallaan.
”Emme vielä tiedä, liittyvätkö nämä henkilötasolla toisiinsa”, Laakso kertoo. ”En voi lähteä sanomaan, että nämä ovat samaa kokonaisuutta. En myöskään voi sanoa, että nämä eivät liittyisi toisiinsa.”
Laakson mukaan poliisi lisää valvontaa Itä-Tampereella. Palopaikat sijaitsevat pisimmilläänkin vain parin kilometrin päässä toisistaan. ”Jos nyt on kyse jostain tällaisesta, että joku näitä rakennuksia polttaa, pyrimme lisäämään kiinnijäämisriskiä. Lisäämme näkyvää ja näkymätöntä valvontaa alueella.”
Ensimmäinen Itä-Tampereen tulipaloryppään paloista syttyi torstaina 20. huhtikuuta. Tyhjillään ollut Kaukajärven seurakuntatalo paloi maan tasalle. Sitten Messukylässä Osuusmyllynkadulla paloi varasto, Kaukajärven Juvankadulla autiotalo ja sunnuntaina toinen varasto Osuusmyllynkadulla.
Mitä?
Itä-Tampereen tulipalot
Sunnuntai 23. huhtikuuta: varastorakennus tuhoutuu täysin myöhään illalla syttyneessä palossa Messukylän Osuusmyllynkadulla. Lähellä palopaikkaa paloi myös roskakori.
Sunnuntai 23. huhtikuuta: vanha autiotalo palaa yöllä Kaukajärven Juvankadulla. Rakennus oli ilmiliekeissä, kun pelastuslaitos pääsi paikalle. Sammutustyöt kestivät pitkälle aamuun.
Perjantai 21. huhtikuuta: varastorakennus tuhoutuu yöllisessä tulipalossa Messukylän Osuusmyllynkadulla. Varotoimena läheiseltä junaradalta katkaistiin sammutustöiden vuoksi jännitteet.
Torstai 20. huhtikuuta: tyhjillään ollut Kaukajärven seurakuntatalo palaa maan tasalle. Savua muodostui runsaasti ja lähialueen asukkaita kehotettiin sulkemaan ikkunat ja välttämään ulkona liikkumista.
Vahingonteko ja tuhotöitä
Tuoreinta Osuusmyllynkadun varastopaloa tutkitaan vahingontekona. Poliisi on jo aiemmin kertonut tutkivansa kolmea muuta paloa epäiltyinä tuhotöinä.
Laakso sanoo tiistaiaamuna, ettei tilanne ole muuttunut. Hän kuitenkin muistuttaa, että tämä on yksi asia, jota poliisi parhaillaan selvittää. Hän sanoo, että mahdollisia rikosnimikkeitä ovat ainakin tuhotyö, vahingonteko ja varomaton käsittely.
”Ero tulee siinä, onko tulipalo aiheuttanut yleistä vaaraa vai onko jotain omaisuutta hävitetty tahallisesti tai onko saattanut käydä niin, että tuli on joissain tapauksissa päässyt tahattomasti leimahtamaan”, Laakso sanoo. ”On muistettava sekin mahdollisuus, että taustalla voi olla vielä jokin muukin syttymissyy.”
Pirkanmaalla on tutkittu myös autiotalopalojen sarjaa. Viime kesän jälkeen eri puolilla Pirkanmaata paloi yli kymmenen autiota taloa, ja paloja on epäilty tahallaan sytytetyiksi. Yksi sarjan paloista oli yritys sytyttää Kaukajärven seurakuntatalo.
Rikoskomisario Ona Autere sanoi Aamulehdelle sunnuntaina Juvankadun autiotalopalon jälkeen, ettei palon mahdollista yhteyttä tulipalosarjaan voida sulkea pois. Toistaiseksi Itä-Tampereen palojen ja autiotalopalosarjan välille ei kuitenkaan voi vetää yhtäläisyysmerkkejä, sanoo Laakso.
”Missään tapauksessa ei voida sanoa mitään konkreettista siitä, että nämä liittyisivät jotenkin toisiinsa. Sellaista ei tällä hetkellä ole näköpiirissä.”
Video näyttää Kaukajärven seurakuntatalon rauniot:
Poliisilla monia keinoja
Poliisi jatkaa nyt Itä-Tampereen tulipalojen tutkintaa selvittämällä yleisöltä saamiaan vinkkejä ja tekemällä tavanomaista jalkatyötä. Poliisi on jo aiemmin tutkinnan aikana pyytänyt ihmisiltä havaintoja.
Laakso sanoo, että kun palo sattuu rakennetulla alueella, myös valvontakameroilla on tutkinnassa tärkeä merkitys. Kameroiden avulla poliisi pyrkii muun muassa saamaan tietoja ennen tulipaloa alueella liikkuneista henkilöistä.
”Tässä tapauksessa pystymme jopa hiukan laajentamaan valvontakameroiden tarkastelun aluetta, kun palot ovat osuneet alueellisesti samalle suunnalle. Jos kyse olisi yksittäisestä tapauksesta, tarkastelualue olisi suppeampi.”
Vaikka rakennukset ovat Itä-Tampereen tulipaloissa tuhoutuneet käytännössä kivijalkaan, paikkatutkinnan havainnot ovat Laakson mukaan poliisille tärkeitä. ”Alueelta tai sen läheltä saattaa löytyä jotakin mahdollisen tekijän sinne jättämää.”
Lopulta, jos epäily alkaa kohdistua johonkin henkilöön tai henkilöihin, poliisilla on käytettävissään kaikki pakkokeinolain sallimat keinot, Laakso sanoo. Onko poliisilla vielä tällaista epäilyä tai epäiltyjä?
”En voi kommentoida tässä vaiheessa.”
Vaikka Itä-Tampereen palot eivät päässeet leviämään, Laakso muistuttaa, että vaara siitä on aina olemassa, kun maa on kuiva ja sää tuulinen. Pirkanmaalle oli viime viikon lopulle annettu ruohikkopalovaroitus.