Jätekuljetusauto syttyi tuleen Tampereen Hervannassa – Video näyttää liekit ja mustana nousevan savun

Tampereen Hervannassa sammutettiin maanantaina aamulla palamaan syttynyttä jätekuljetusautoa. Palosta nousi ilmaan savua, joka näkyi kauas.

| Päivitetty

Aamulehti

Tampereen Hervannassa paloi kaasutoiminen jätekuljetusauto maanantaina aamulla.

Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen liikennevälinepalosta Duo-kauppakeskukselle Kylmäsuonkadulle noin kello 6.15.

Tilanne- ja johtokeskuksen päivystävä palomestari Jari Hiltunen kertoo, että ajoneuvo paloi etuosastaan kerrostalojen piha-alueella kauppakeskuksen eteläpuolella. Jäteauton hytti vaurioitui pahoin.

”Liekit olivat aika kovat ja savut näkyivät kauas”, Hiltunen kertoo.

Palo saatiin sammutettua nopeasti. Vielä aamuseitsemän aikaan paikalla oli kuitenkin yhä useampia pelastuslaitoksen yksiköitä jäähdyttelemässä ajoneuvoa.

Kukaan ei loukkaantunut. Pelastuslaitoksen mukaan jäteautoon oli tullut tekninen vika kesken työtehtävien. Palosta on saattanut aiheutua lieviä ympäristövahinkoja.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut