Tampere päätti kantansa: Tampere-talon toiminta voidaan jakaa tytäryhtiömalliin

Tampereen kaupunginhallituksen konsernijaosto antoi kokouksessaan omistajan ennakkokannan Tampere-talon toiminnan jakamisesta tytäryhtiömalliin.

Tampereen kaupunginhallituksen konsernijaoston puheenjohtajan Lauri Lylyn (sd.) mukaan päätös tytäryhtiömallin hyväksymisestä oli yksituumainen.

Aamulehti

Tampereen kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi tiistaina Tampere-talo oy:n hallituksen esityksen, jossa talon toiminta jaettaisiin tytäryhtiömalliin perustuvaksi konserniksi. Konsernijaosto antoi kokouksessaan omistajan ennakkokannan yhtiön liiketoiminnan jakamisesta.

Tytäryhtiömallissa Tampere-talo oy:n toiminta jaetaan kahteen osaan siten, että kaupunki omistaa suoraan Tampere-talon konsernin emoyhtiön, joka olisi yleishyödyllinen taidetoimintaan keskittyvä yhtiö. Toinen yhtiö toimisi markkinaehtoisesti. Yleishyödyllistä toimintaa voitaisiin rahoittaa myös markkinaehtoisen yhtiön tuotoilla esimerkiksi osingonjaolla.

Konsernijaoston puheenjohtaja Lauri Lyly (sd.) kertoo, että päätös syntyi kokouksessa helposti. ”Tämä oli yksituumainen päätös, tätä on sen verran monta kertaa käyty tässä läpi.”

Konsernijaosto linjasi jo helmikuussa, että Tampere-talo oy:n liiketoiminta on tarpeen jakaa kahteen eri yhtiöön.

Lue lisää: Tampere-talon liiketoiminta halutaan jakaa kahteen eri yhtiöön – Tällaisia malleja on nyt ollut esillä

Lylyn mukaan tytäryhtiömallin avulla saadaan selkeästi erotettua markkinaehtoisesti toimiva yhtiö sekä yleishyödyllinen emoyhtiö, joka saa tukia Tampereen kaupungilta esimerkiksi vuokranmaksuun. ”Se on se syy, minkä takia sisäisen tarkastuksen kysymyksenasettelun pohjalta lähdettiin selvittämään, miten toiminta eriytetään ja tehdään läpinäkyväksi.”

Kaupunki tukee myös muita Tampere-talon toimintoja kuten konsertteja. Tampereen kaupungin tiedotteen mukaan talon kiinteistön vuokrasta ja kaupungin avustuksista päätetään kaupungin hallintosäännön mukaisesti.

Kaupunki kertoo tiedotteessaan myös, että toiminta uudessa mallissa voisi Tampere-talon mukaan alkaa 1.1.2024.

Tampere-talo oy:n uusi yhtiöjärjestys sekä mahdolliset yhtiökokouksessa tehtävät päätökset ja muut seikat tulee tuoda konsernijaostolle erikseen päätettäväksi kuluvan vuoden aikana.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut