Aamulehti
Aamulehden näkemän tiedotteen mukaan Hervannan kampuksella on viikonlopun aikana sattunut häiritsevää käyttäytymistä vappujuhlinnan lomassa. Kampuksen tiloissa on liikkunut selvästi humalaisia ihmisiä ja juopuneessa tiedottomassa tilassa olevia ihmisiä on jätetty käytäville. Lisäksi kampuksen tiloja on sotkettu.
Ainejärjestöille jaetun tiedotteen mukaan tilojen käyttäjien turvallisuudesta ollaan vakavasti huolissaan näissä olosuhteissa. Kampuksen järjestötiloja saatetaan sulkea yölliseksi ajaksi, mikäli vastaava toiminta jatkuu.
Tampereen korkeakouluyhteisön tila- ja kiinteistöpalvelujen johtaja Pertti Iso-Mustajärvi sanoo, että viikonlopun häiriökäyttäytymistä ei ole yksilöity mihinkään tiettyyn tapahtumaan tai järjestöön liittyväksi. Iso-Mustajärvi on yksi Aamulehden näkemän järjestöille jaetun tiedotteen allekirjoittaneista.
Häiritsevästä käytöksestä ei ole aiheutunut välitöntä varaa.
”Onneksi kysymyksessä ei ole sellaista toimintaa, missä olisi ollut vakavaa terveydellistä haittaa. Se on pääasia. Korostamme, että yhteisömme käyttäytyy siten kuin heidän tulee käyttäytyä, niin henkilökunta kuin opiskelijat.”
Iso-Mustajärven mukaan häiritsevä käytös on sattunut viikonloppuna myöhäisillan aikaan. Tapahtuneessa on hänen mukaansa kyse yksittäisten ihmisten käytöksestä.
Iso-Mustajärvi sanoo, että tapaus käsitellään ja mahdollisista seuraamuksista päätetään sitten. Hän ei kuitenkaan usko, että yksittäisille henkilöille jaetaan tapauksesta sanktioita.
Ylioppilaskunnan mukaan kyseessä yksittäisten henkilöiden käytös
Tampereen ylioppilaskunnan (Trey) pääsihteeri Adam Zeidan kertoo, että Hervannan kampuksen tapaus on tullut heidänkin tietoonsa. ”Yksittäiset ihmiset ovat toimineet yliopiston järjestyssääntöjen vastaisesti. Vartija on saamamme tiedon mukaan hoitanut tilanteen asianmukaisesti.”
Trey ei ollut mukana ainejärjestöille lähetetyn tiedotteen tekemisessä.
Zeidan ei usko häiriöiden liittyvän mihinkään tiettyyn tapahtumaan, vaan kyse on yksittäisten ihmisten käytöksestä. Hänen mukaansa opiskelijoiden vapunvietto on sujunut pääasiassa hyvin. ”Ihmiset ovat viihtyneet ulkona, kun säät ovat olleet hyvät.”
Vapun vietto aloitettiin Hervannan kampuksella torstaina 13. huhtikuuta.
Treyn puolelta sanktioita tapauksesta on tuskin luvassa. Zeidan kertoo, että ylioppilaskunta kouluttaa opiskelijajärjestöjä muun muassa turvallisuudessa ja tapahtumanjärjestämisessä. ”Meidän puoleltamme tähän toimintaan ei varmaankaan tule merkittävää muutosta. Tietysti kannustamme kaikkia juhlimaan kohtuullisesti ja pitämään kavereista huolta.”