Tohlopinranta on suljettu liikenteeltä kaukolämpö­työmaan takia – Muuttuneet liikennejärjestelyt voimassa syksyyn asti

Kaukolämpöjohdon saneeraustyö aiheuttaa merkittävää haittaa liikenteelle Tohlopinrannassa.

Tohlopinranta on suljettu ajoneuvoliikenteeltä syyskuuhun asti. Linja-autot saavat edelleen kulkea kadulla ja myös tonteille ajo on sallittu.

Aamulehti

Tampereella Tohlopinranta on suljettu ajoneuvoliikenteeltä syyskuuhun asti kaukolämpöjohdon saneeraustyön takia. Linja-autot saavat edelleen kulkea kadulla ja myös tonteille ajo on sallittu saneeraustyön aikana. Kaukolämpötyömaa ulottuu koko Tohlopinrannan pituudelta Nahkatehtaankadulta Kohmankadulle.

Tampereen sähkölaitos oy:n rakennuttaja Mikko Rautiainen kertoo, että liikenne palautetaan normaaliksi suunnitelman mukaan 22. syyskuuta. Siihen saakka kulku esimerkiksi Mediapolikselle on ohjattu Tesomankadun kiertoliittymän kautta.

Rautiainen kertoo, että liikennejärjestelyitä tehtiin jo viime viikolla, mutta varsinaiset työt aloitettiin alueella tällä viikolla eli 17. huhtikuuta alkaneella viikolla.

Työmaalla toteutetaan Tohlopin kaavamuutoksesta johtuvaa siirtoa, jonka takia alueen kaukolämpösiirtojohto uusitaan. ”Jatkamme siitä sitten ensi vuonna todennäköisesti Raholan kaavaan Tesomalle päin”, Rautiainen sanoo.

Hän lisää vielä, että jonkinlaista työmaaliikennettä alueella saattaa olla vielä syyskuun jälkeenkin, vaikka katu avataan liikenteelle. Kevyenliikenteenväylä on edelleen käytössä alueella koko saneeraustyön ajan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut