Kattoja tyhjennetään lumesta nyt urakalla – Ohje jalankulkijoille: ”Aina kannattaa olla pikkuisen varuillaan”

Sulava lumi muodostaa kattojen reunoille jääpuikkoja, jotka voivat pudotessaan aiheuttaa ihmisille vaaratilanteita tai vahingoittaa omaisuutta.

Lumenpudotusta Tampereen Satakunnankadulla helmikuussa 2019.

Aamulehti

Alkuviikon lumisateet ovat työllistäneet lumenpudottajia Tampereella. Viime päivinä etenkin jääpuikkoja on pudoteltu tiuhaan tahtiin. Esimerkiksi keskiviikkona Tampereen Infran kohteissa oli liikkeellä kaksi tiputusryhmää.

Maanantai-iltana Aamulehti kertoi lunta kertyneen vuorokauden aikana Tampereelle 15 senttiä. ”Kun lunta tulee kerralla paljon, se teettää heti töitä”, sanoo Tampereen Infran työpäällikkö Pentti Katajisto.

Lue lisää: Pirkanmaalle satoi vuorokaudessa 15 senttiä lunta – Lumisade heikkenee tiistaina, mutta teillä on syytä olla edelleen varovainen

Infran vastuulla on tällä hetkellä noin 120 kaupungin omistamaa kiinteistöä, joihin kuuluu muun muassa kouluja ja päiväkoteja. Niiden lumenpoistoa hoitaa kiinteistönhuoltoyritys Korkeatekniikka oy.

”Tietyissä kohteissa joudutaan käymään säännöllisesti, kun taas joissakin tasakattoisissa rakennuksissa ongelma on pienempi. On myös taloja, joissa heikon lämpöeristyksen vuoksi lämpö karkaa katolle, mikä sulattaa lunta ja muodostaa jääpuikkoja”, Katajisto sanoo.

Juuri nyt aurinkoiset päivät saavat lumen sulamaan, ja öisin sään pakastuessa kattojen reunoille kertyy jääpuikkoja. Lumen ja jään poistaminen on tärkeää, sillä ne voivat pudotessaan aiheuttaa vaaraa ohikulkijoille tai vahingoittaa esimerkiksi autoja.

”Tämän viikon lumimyräkkä työllisti yritystämme huomattavan paljon ja työllistää vielä ainakin loppuviikon ajan. Olemme varautuneet myös ensi viikolla erilaisiin lumityötehtäviin. Etenkin jääpuikkoja pääsee kertymään näillä olosuhteilla”, kertoo palveluesimies Henry Konttinen Korkeatekniikka oy:stä.

Yritys hoitaa Pirkanmaalla tilauksena paljon muitakin kuin Tampereen Infran kohteita. Konttinen kertoo erilaisia tehtäviä tulevan nyt ympäri vuorokauden. Kaikki pudotukset pyritään tekemään vuorokauden sisään tilaushetkestä.

Vaaratilanteita ei tiedossa

Joskus riskialueita saatetaan joutua eristämään ohikulkijoilta, jos lunta ja jäätä ei ehditä ajoissa pudottaa. Näin voi käydä, jos hoidettavana on useampia kohteita samanaikaisesti. Vaaratilanteita tai onnettomuuksia ei ole tullut Infran tietoon tänä talvena.

”Hankalien olosuhteiden vallitessa kannattaa liikkuessaan huomioida myös räystäiden lumet ja jääpuikot”, Katajisto ohjeistaa jalankulkijoita. ”Aina kannattaa olla pikkuisen varuillaan.”

Esimerkiksi Tampereen keskustassa on useita Tampereen Infran vastuulla olevia kiinteistöjä, joiden vierestä menee kulkuväylä. Valtaosa keskustan rakennuksista on kuitenkin muiden kiinteistönomistajien tai taloyhtiöiden hoidossa.

Loppumetreillä olevaa talvea Katajisto kuvailee lumitilanteeltaan helpommaksi kuin edellistä talvea. ”Tänä talvena on ollut pitkiäkin jaksoja, ettei ole tarvinnut käydä kattoja tyhjentämässä.”

Haastetta on silti aiheuttanut pakkasen ja plussan välillä poukkoileva lämpötila, sillä sulava lumi putoaa helposti peltikatolta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut