Puistoruokailu tulossa viidelle alueelle Tampereella – kaupunki etsii kumppaneita

Alustavan suunnitelman mukaan puistoruokailua järjestetään Hervannassa, Kaukajärvellä, Lielahdessa, Peltolammilla ja Tesomalla.

Ilmaista puistoruokaa sai viime kesänä Hervannan Suolijärveltä, Tesomajärveltä, Kaukajärven Riihiniemestä ja Peltolammilta. Valokuva on otettu Riihiniemessä 7. kesäkuuta 2022.

Aamulehti

Tampereen kaupungin puistoruokailutoiminta jatkuu ensi kesänä. Kaupunki toivoo mukaan kumppaneita järjestämään ruokailuja.

Alustavan suunnitelman mukaan puistoruokailua järjestetään Hervannassa, Kaukajärvellä, Lielahdessa, Peltolammilla ja Tesomalla.

Puistoruokailutoimintaa on kesäkuun ja heinäkuun ajan neljänä arkipäivänä viikossa kello 11–13. Ensimmäisen tunnin ajan osallistujille on ohjattua toimintaa. Puolenpäivän aikaan alkaa ruokailu. Tarjolla lämmin ateria kaikille alle 16-vuotiaille tamperelaisille. Kaupunki vastaa puistoruokailun kuluista ja toiminnan koordinoinnista.

Kaupunki kertoo tiedotteessaan, että asukkaat, yhdistykset ja yritykset voivat tarjota työpanosta, tuotteita tai palveluja lasten ja nuorten hyväksi.

Tarjota voi esimerkiksi kuljetusapua, kalusteita tai peli- ja leikkivälineitä. Harrastus-, kulttuuri-, liikunta- ja muut yhdistykset voivat tulla järjestämään toimintatuokion tai esittelemään toimintaansa. Mukaan toivotaan myös kaverikoiria, poliiseja tai suuria koneita kuljettajineen. Myös yksityishenkilöt voivat ilmoittautua avuksi ruoan jakeluun ja siihen liittyviin tehtäviin.

Kiinnostuneille järjestetään etätilaisuus torstaina 30. maaliskuuta kello 12–13. Linkki etätilaisuuteen tulee verkkosivulle tampere.fi/puistoruokailu. Mukaan haluavat voivat kertoa kiinnostuksensa sähköisellä lomakkeella huhtikuun loppuun asti.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut