Suuri ehdokasmäärä yllätti, eikä vaalimainoksia löydy kaikista tutuista paikoista: ”Jouduttiin karsimaan”

Kolme tuttua paikkaa jäivät eduskuntavaalien alla ilman vaalimainoksia.

Vaalimainokset saapuivat Tampereen katukuvaan viime viikon alussa. Eduskuntavaalien alla vaalimainoksia ei kuitenkaan ole nähtävillä kaikissa tutuissa paikoissa.

Aamulehti

Osa tamperelaisista on eduskuntavaalien alla havahtunut siihen, ettei vaalimainoksia ole näkynyt tutuilla nurkilla. Myös Aamulehti on sai viikonlopun aikana yhteydenottoja Annalasta ja Tesomalta, jossa ihmeteltiin puuttuvia vaalimainoksia.

Tampereen kaupungin Tampereen kaupungin toimistosihteeri Erja Parkkali kertoo, että lukijoiden havainnot ovat oikeita, mutta kyse ei ole siitä, että ne olisi unohdettu toimittaa paikalle.

Parkkali kertoo, että Annalaan ja Tesoman liikekeskuksen läheisyyteen ei toimitettu tänä vuonna telineitä, koska koska puolueiden ja valitsijayhdistysten määrä oli niin suuri. Lentävänniemeen telineitä ei voitu asentaa ratikkatyömaan takia.

Parkkali kertoo, että kaupunki omistaa 85 vaalimainostelinettä, joita on aikaisemmin ollut esillä 17 – 20 paikassa. Tänä vuonna telineitä riitti kuitenkin vain 14:ää paikkaan.

”Aikaisemmin yhdessä paikassa on ollut neljä tai viisi telinettä, mutta nyt niitä tarvittiin kuusi joka paikkaan. Tästä johtuen paikkoja jouduttiin karsimaan”, Parkkali kertoo tilanteesta.

Kaupunki sai lopullisen tiedon telineiden tarvittavasta määrästä maaliskuun ensimmäisellä viikolla, kun ehdokasasettelu oli vahvistettu. Parkkali sanoo, että alle kaksi viikkoa oli liian tiukka aikataulu lisätelineiden hankkimiseksi.

Tulevaisuudessa on kuitenkin mahdollisesti toisin. Parkkali sanoo, että samaan aikaan kun Tampere kasvaa ja uusia asuinalueita tulee lisää, mietitään myös sitä, onko mahdollisesti uusia alueita, jota varten tulisi hankkia uusia telineitä.

Mitä?

Vaalimainostelineiden sijainti Tampereella

Keskustori

Hämeenpuisto, Hämeenkadun eteläpuoli

Pispalan valtatie, Markkinakadun länsipuoli

Rahola, Nokiantien ja Jurvalankadun risteys.

Länsi-Tesoma, Virontörmänkatu 7.

Lielahti, Lielahdenkatu 7.

Tammelantori, Tammelan puistokadun itäpuoli.

Tullikamarin aukion itäpuoli.

Rantaperkiö, Nuolialantien ja Tuomikujan risteys.

Multisilta, Lempääläntie, liikekeskuksen pysäköintialueen pohjoispuoli.

Hervanta, Insinöörinkatu 29.

Kaukajärvi, Juvankatu, liikekeskuksen kohdalla.

Linnainmaa, Liikekadun itäpuoli.

Teiskontie, Kuntokadusta itään (Taysin kohdalla).

Lähde: Tampereen kaupunki

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut