Lakkovahdit saapuivat Sandvikin tehtaalle jo viideltä aamulla – ”Rintama pitää todennäköisesti hyvin”
Sandvikin Tampereen-tehtaan noin 1 500 työntekijästä suurin osa on lakossa. Toimitusjohtaja on huolissaan siitä, mitä lakko ja sen vaikutukset tekevät Suomen maineelle ja investointihalukkuudelle tulevaisuudessa. Työntekijöiden ja työnantajien tavoitteet ovat vielä prosenttien päässä toisistaan.
Sandvikin Tampereen tehtaan pääluottamushenkilö Markus Haataja (vas.) osaston luottamushenkilö Vili Hoikkala sekä Ylempien toimihenkilöiden YTN:n pääluottamushenkilö Riku Kopra sekä Tekniikan akateemiset TEK:n Jussi Nousiainen toimivat lakkovahteina Sandvikin Tampereen-tehtaan edustalla keskiviikkona aamulla. He sanoivat, että palkkojen korotukset ovat tärkeitä myös siksi, että alalle saadaan houkuteltua osaajia myös tulevaisuudessa. Kuva: Eeva Valtokari / Aamulehti
Teknologiateollisuuden ja kemianteollisuuden kolmipäiväinen lakko käynnistyi keskiviikkona. Teollisuusliiton ensimmäinen lakko koskee 50:tä toimipaikkaa, joista kahdella, teollisuuskonserni Sandvikilla sekä kaivos- ja louhintakoneita valmistavalla Drillset oy:lla on toimintaa Pirkanmaalla.