Kaukolämpöputken vuoto on saatu korjattua Tampereen Tammelassa – kahdeksan taloyhtiötä oli tunteja ilman lämmintä vettä

Yön yli jatkunut kauko­lämpö­putken vuodon korjaus kylmensi käyttöveden useilta taloyhtiöiltä Tampereen Tammelassa. Vika saatiin korjattua torstaiaamuna.

25.1. 22:27 | Päivitetty 26.1. 9:02

Aamulehti

Kaukolämpöputken vuoto Tampereen Tammelassa on saatu korjattua. Kaukolämmön siirtoputkeen tehtiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä kiireellistä vuotokorjausta.

Töiden vuoksi kaukolämpöventtiileitä jouduttiin sulkemaan oletettua laajemmalta alueelta. Sulkeminen aiheutti kaukolämmön ja lämpimän käyttöveden jakeluun yön yli kestäneen katkon kahdeksassa taloyhtiössä Tammelassa.

Katkot koskivat taloyhtiöitä osoitteissa Moisionkatu 1, Pohjolankatu 14, 18–20 ja 21, Pohjankulma 2, Tammelan puistokatu 5–7, Kyllikinkatu 11 ja Salhojankatu 4.

Verkkopäällikkö Marko Pajunen Tampereen sähkölaitokselta kertoo, että vika saatiin suurimmalta osin korjattua torstainaamuna noin kello 6 mennessä ja kaukolämpö palautettua noin kello 6.30. Moisionkadun osalta korjausta jatkettiin aamuyhdeksään saakka.

Pajusen mukaan sää oli tällä kertaa korjaustöiden puolella. Lämpötila pysyi Tampereella koko yön plusasteilla, eivätkä rakennukset ehtineet juurikaan jäähtyä.

Vuoto kaukolämmön siirtoputkessa havaittiin jo aiemmin tällä viikolla, kun Moisionkatu 1:n pysäköintialueella nousi kaukolämpövesi maan pinnalle. Vuotopaikalla tehtiin kaivuutöitä jo tiistaina, ja keskiviikkoiltana vuorossa oli uuden putken asennus.

Pajunen sanoo, että vuoto johtui teknisestä viasta ja tapahtui kaukolämpö­putkessa, jossa on teräsputki, eriste ja muovisuojakuori. ”Tämä suojakuori oli jostain syystä haljennut ja sitten jokin ulkopuolinen, sadevesi tai vastaava, oli päässyt vaikuttamaan teräsputkeen. Ruostuminen aiheutti sitten vuodon.”

Katkoksen oli tarkoitus koskea alun perin vain Moisionkatu 1:n taloyhtiötä. Katkoa jouduttiin kuitenkin laajentamaan, koska toimilaitteen venttiilissä havaittiin vika.

Kaukolämmön jakelu oli Tammelassa 15 taloyhtiössä poikki myös viime viikolla noin 18 tunnin ajan, kun alueella tehtiin kaukolämpösaneerausta ja vaihdettiin suuri runkoputki.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut